HCA "health concept analyser" laitteen "parametrien kuvaus" -tekstit, syyt ja suositukset aihealueittain, 2025-02

Health Concept Analyzer -laite kuvaus

Parametrin kuvaus (Sydän ja verisuonet)

 

Sydämen ja verisuonten hyvä kunto ja toimintakyky on tärkeää koko elimistömme hyvinvoinnille.

Sydän huolehtii siitä että elimistössä sydämen oikeaan eteiseen palaava ”käytetty” veri siirtyy sydämen oikeasta kammiosta keuhkoihin puhdistumaan/hapettumaan, keuhkoista veri palaa sydämen vasempaan eteiseen happirikkaana ja sydämen vasemmasta kammiosta veri siirtyy joustavia, elastisia valtimosuonia pitkin tyydyttämään elimistön hapen tarvetta. Sydän on autonomisen (sekä sympaattisen että parasympaattisen) hermoston ohjaama elin, joka toimii rytmisesti kuin tehokas pumppu.

Veren vaivattomalle liikkumiselle verisuonistossa on tärkeää, ettei suonistoon synny hyytymiä vaan veren viskositeetti säilyy sopivan juoksevana. Tällöin myös kaikki tärkeät elimemme saavat riittävästi ravinteita.

Ravinnosta saatava B6-vitamiini, C-vitamiini, E-vitamiini, magnesium, Omega-3- ja Omega-6-rasvahapot muun muassa ennaltaehkäisevät kudosaineenvaihduntaa haittaavien hyytymien syntymistä.

Lisäravinnesuositukset mikäli veren viskositeetti on alentunut eikä käytössä ole verenohennuslääkkeitä: B6-vitamiinia 50-100 mg, C-vitamiinia 2-4 g, E-vitamiinia 100-400 mg, magnesiumia 400-600 mg, Omega-3-rasvahappoja 1-1½ g, Omega-6-rasvahappoja 2-3 g.

On syytä huomata että ravinnosta saamme varsin usein riittävästi Omega-6-rasvahappoja mutta Omega-3-rasvahappojen saanti on yleensä hyvin alhainen.

Kolesteroli on elimistölle tärkeä rasva jota on kaikissa soluissamme. Maksa tuottaa noin 80 prosenttia elimistön tarvitsemasta kolesterolista muun muassa solujen rakennusaineeksi, sukupuolihormonien aineenvaihduntaan, D-vitamiinin rakennusaineiksi sekä ihon suojarasvaksi.

Ravinnon kautta saamamme kolesteroli on peräisin eläinkunnan tuotteista lihasta, täysmaidosta, juustoista, kananmunasta. Ravinnosta saatava lisäkolesteroli on haitallista niille, joilla veren kolesterolitaso nousee liian suuren ravintorasvamäärän takia. Nämä kohonneet kolesterolimäärät/kiteet verenkierrossamme nostavat sydän/ aivo-infarktiriskiä huomattavasti.

Ravinnosta saatavat ravintoaineet kuten niasiini nikotiinihappomuodossa, C-vitamiini, E-vitamiini, kromi, magnesium, seleeni, koentsyymi-Q, karnitiini, Omega-3- ja Omega-6-rasvahapot normalisoivat veren rasva-arvoja, jolloin HDL-kolesterolin määrä nousee ja LDL-kolesterolin määrä laskee.

Sydämen ja verisuonten toiminta on autonomisen hermoston ohjailemaa: Näin sekä verisuonten seinämien vastus että elastisuus ohjautuu automaattisesti elimistössämme. Voimme kuitenkin vaikuttaa sydämen ja verisuonten terveyteen noudattamalla terveitä elämäntapoja. Säännöllinen liikunta, hyvä työn ja levon suhde, rentoutuminen ja terveellinen ravinto parantavat verisuonten elastisuutta ja vähentävät vastusta.

Ikääntyminen tuo mukanaan joustamattomuutta myös verisuoniin, jotka kalkkeutuvat ja näin elimistön hapen/ravinteiden saanti hidastuu ja ikääntyminen nopeutuu.

Sydänlihaksen verentarve, verenvirtaustiheys/tilavuus sekä hapenkulutus on erittäin suuri.

Pitääksemme elimistömme hyvässä kunnossa ja näin auttaaksemme sydämen ja verenkierron toimintaa on meidän syytä kiinnittää huomiota riskitekijöihin, joihin voimme vaikuttaa tietoisesti

- Ruokailutottumukset: epäsäännöllinen ruokailu, liian vähäinen hedelmien, marjojen ja vihannesten saanti sekä teollisesti valmistettu raffinoitu ruoka sekä välinpitämätön/haluton ruokailu heikentävät terveyttämme ja vanhentavat meitä ennen aikojamme.

- Sosiaaliset ja ekonomiset tekijät: usein yksinäisyys/syrjäytyneisyys sekä masentuneisuus heikentävät perusterveyttämme. Lisäksi pienellä budjetilla eläminen saa meidät valitsemaan epäterveellisiä ravintoaineita säilyäksemme hengissä.

- Fyysiset tekijät: huonosti hoidetut hampaat, huonosti hoidetut pitkittyneet sairaudet, ruoka-aineallergiat sekä liian vähäinen fyysinen liikunta aiheuttavat terveysriskin elimistölle.

- Epäterveet elämäntavat kuten liiallinen lääkkeiden käyttö, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö ja auringonvalon puute heikentävät myös kokonaisterveyttä. Tämä näkyy usein sydän- ja verenkiertosairauksien lisääntymisenä.

Riittävä antioksidanttisuoja sydämelle ja verenkierrolle on esimerkiksi C-vitamiinia 1-2 g, E-vitamiinia 200-400 mg, beetakaroteenia 15 mg, koentsyymi-Q:ta 60-100 mg, seleeniä 100 mcg, sinkkiä 15 mg ja mangaania 5 mg. Riittävän verenkierron ja hapenkuljetuksen turvaamiseksi kudoksiin niasiinia 100 mg, C-vitamiinia ½-1 g, E-vitamiinia 200-400 mg ja magnesiumia 400-600 mg.

Sydän- ja verisuonisairauksista kärsivälle lisäravinneohjelmaa luotaessa on syytä ottaa huomioon käytössä oleva lääkitys joka on ensisijainen eikä sitä voi muuttaa eikä vähentää muuta kuin hoitavan lääkärin valvonnassa.

Parametrin kuvaus (Ruuansulatustoiminta)

 Meidän ruuansulatuselimistömme aktivoituu siinä vaiheessa, kun suunnittelemme ateriaa tai koemme nälän tunteen. Saadaksemme nauttimastamme ravinnosta riittävästi sekä energiaa että ravintoaineita on tietysti ruoka-aineemme oltava mahdollisimman täysipainoisia ja puhtaasti tuotettuja. Yhtä olennaista on se, että syömme säännöllisesti mielellään yleensä samoihin aikoihin vuorokaudesta kolme pääateriaa ja kolme pientä välipalaa.

Ruokaillessa on syytä rauhoittua ja pureskella suupalat erittäin hyvin sillä jo syljessä on hiilihydraatteja hajottavaa amylaasientsyymiä, samalla käynnistyy myös ruuansulatusentsyymien tuotanto vatsalaukussa (pepsiini) ja ohutsuolessa sekä haimassa, sapessa ja maksassa (amylaasit, lipaasit, proteaasit).

Rauhallinen ruokailu mahdollistaa myös ruuansulatuskanavan autonomisen liikkeen (peristaltiikka) aktivoitumisen. Tämän suoliston rytmisen toiminnan ansiosta ruokamassaan sekoittuvat ruuansulatusnesteet ja entsyymit täydellisemmin ja näin elintärkeät ravintoaineet hajoavat ja imeytyvät optimaalisesti suolistosta edelleen aineenvaihduntamme tarpeisiin.

Suoliston peristaltiikka ja sitä myöten ravinnon imeytyminen on hyvin häiriöaltis tapahtuma meidän elimistössämme, siihen voi vaikuttaa stressi, liian pitkät ruokailuvälit, psyykkiset konfliktit, huono ravinto, ravintoaineiden sopimattomuus/ravintoaineallergiat, maha- ja suolistokanavan tulehdukset, ruokamassan sisältämä liian runsas rasva tai liian suuri ruokamäärä yhdellä kerralla syötynä.

Lisäksi ikääntyvillä ihmisillä tai niillä, jotka ovat jonkin lääkityksen tai tapaturman takia menettäneet haju- tai makuaistinsa, on vaikeuksia ”nauttia ruuasta niin paljon, että söisivät riittävässä määrin terveellistä ravintoa”, tällöin tulee usein suolattua tai maustettua ruokaan niin paljon, että erilaisten hivenaineiden imeytyvyys estyy.

Samasta syystä voi olla myös ruuansulatuskanavan limakalvon kunto niin heikko, etteivät tärkeät ravintoaineet, kuten vitamiinit, kivennäisaineet ja valkuainen, pääse imeytymään riittävästi suolistonseinämän läpi. Näin on laita etenkin raudan, kalsiumin, B6-vitamiinin, B12-vitamiinin ja foolihapon suhteen.

Ruuansulatusentsyymien kuten pepsiinin, amylaasien, lipaasien, proteaasien eritystä voidaan siis lisätä muuntamalla ruokailutapoja rauhallisemmaksi, fysiologisemmaksi ja lisäämällä ravintoon sopivassa määrin mausteita, mausteyrttejä sekä entsyymipitoisia kasviksia, hedelmiä ja idätettyjä tai maitohapatettuja tuotteita.

Ruuansulatusta voidaan tietysti tukea myös nauttimalla ruuansulatusentsyymivalmisteita. Näistä laajimmalle on levinnyt pepsiinin käyttö.

Elimistön valkuaisainesaantia voidaan helpottaa myös valitsemalla niin sanottuja pienimolekyylisiä valkuaisaineita proteiininlähteeksi: maito, maitotuotteet, soija.

Nämä valmisteet tarjoavat elimistölle täysiarvoisen täydellisen valkuaisen, joka imeytyy 100-prosenttisesti myös silloin, kun entsyymitoiminta on hyvin matalaa ruuansulatuselimistössä, esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa, toipuessa kroonisesta sairaudesta tai vammoista tai pitkäaikaisen lääkekuurin aikana (esimerkiksi sytostaattihoidot).

Nämä hyvin imeytyvät valkuaisaineet aktivoivat myös ruuansulatusta lisäten syljen, suolahapon, sappinesteen ja ohutsuolientsyymien erityistä sekä aktivoiden rasva-aineenvaihduntaa. Tämä ruuansulatuselintoimintojen normalisoituminen on erityisen tärkeää, kun yleiskuntoa kasvatetaan pitkän sairastamisen tai laihtumisen jälkeen

Parametrin kuvaus (Aivot ja keskushermosto)

Aivot ovat meidän elimistömme 'keskustietokone', joka säätelee kaikkia elintoimintojamme hermojen (aivohermot/selkäydin), hormonien ja erilaisten välittäjäaineiden avulla.

Aivojen ja koko hermoston toiminnalle on tärkeää riittävä verenkierto ravintoaineiden ja hapen saamiseksi. Usein aivojen normaali toiminta heikkenee ennenaikaisesti vammautumisen, tulehdusten tai kroonisten sairauksien seurauksena, hormonihäiriöistä johtuen, liian vähäisen liikunnan aiheuttaman happivajeen, tärkeiden ravintoaineiden tai hermojen välittäjäaineiden puuttumisen takia.

Heikentyneen aineenvaihdunnan myötä myös vapaiden radikaalien hyökkäys lisääntyy, ja ympäristömyrkkyjen vaikutus saattaa heikentää tilannetta vielä entisestään.

Huollettaessa aivojen riittävää ravintoaineiden saantia on huomioitava:

1) Energiansaanti - aivot kuluttavat suurimman osan meidän verensokeristamme.

2) Antioksidantit härskiintymisen ennaltaehkäisemiseksi - aivojen solukko on muodostunut noin 65-70 prosenttia hienoista rasvahapoista.

3) Oikeiden ravintoaineiden valitseminen (riittävästi monityydyttämättömiä, välttämättömiä rasvahappoja sekä kuituja ja valkuaista).

Kun siis huolehditaan siitä, että keskushermostomme saa riittävästi energiaa, sopivia ravintoaineita, happea ja verta, voidaan ennaltaehkäistä härskiintymistä ja ikääntymissairauksia kuten dementiaa, verenpainetautia, verisuonten kalkkeutumista ja infarktiriskin lisääntymistä.

Tosin ihminen ei elä pelkästään leivästä, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi ovat yhtä tärkeitä kulmakiviä elämänlaadun turvaamiseksi kuin fyysinenkin.

Aivojen ja henkisen toimintakykymme ylläpitämiseksi on tärkeää ylläpitää elämässä selkeä toimintasuunnitelma; sopivassa määrin työtä, lepoa ja leikkiä. Sen lisäksi on riittävä ravinnonsaanti todella tärkeää meidän henkiselle toimintakyvyllemme (autonomisen hermon toiminta, muisti, keskittymiskyky, luovuus).

Kaikissa ikäkausissa, mutta etenkin kasvuvaiheissa, ikääntyessä, voimakkaan stressin aikana ja pitkäaikaissairauksien aikana on tärkeää, että saamme ravinnostamme riittävästi B1-vitamiinia, B2-vitamiinia, B12-vitamiinia, B6-vitamiinia ja foolihappoa sekä rautaa, E-vitamiinia ja C-vitamiinia sekä oikeassa suhteessa omega-3-, omega-6- ja omega-9-rasvahappoja sekä lesitiiniä.

Parametrin kuvaus (Luun mineraalitiheys)

Luuston terveyden ja pitkään kestävän hyvän aineenvaihdunnan tausta luodaan jo kohdussa raskausaikana sekä myöhemmin lapsuus- ja nuoruusiän kasvuvaiheissa. Mitä enemmän luumassaa/hyvää mineralisaatiota luissa on olemassa, sitä pidempään kestää luusto haurastumatta sitten ikääntyessä.

Ravintoaineilla on erittäin tärkeä merkitys luuston kasvussa ja kehityksessä sekä terveen aineenvaihdunnan säilyttämisessä. Erityisesti ruoka-aineita ja ravinteita, joissa on kalsiumia, magnesiumia, mangaania, A-, C- ja D-vitamiinia pitäisi olla päivittäin tarjolla.

On huomattava, että fosforirikkaat ruuat kuten liha, lihatuotteet, teollisesti valmistetut elintarvikkeet, kolajuomat häiritsevät luuston rakentumista.

Neljä seikkaa jotka pahimmin häiritsevät luuston aineenvaihduntaa ja kuluttavat kalsiumvarastoamme ovat siis

1) liian valkuaisrikas ruokavalio (valkuaista yli 0,8 g painokiloa kohti vuorokaudessa),

2) eläinperäiset rasvat,

3) suola,

4) valkoinen sokeri.

Ne pudottavat dramaattisesti elimistön kykyä sitoa kalsiumia ja muita tarpeellisia mineraaleja luustoon. Myös suuret määrät kofeiinia ja alkoholia ovat haitallisia luuston terveydelle.

Odottavan äidin ravinnesuosituksia:

Parhaiten elimistön tarvitsemat ravinteet voi saada valitsemalla ruoka-aineet niin, että ne sisältävät runsaasti rautaa, kalsiumia, D-vitamiinia, sinkkiä, foolihappoa ja ravinnekuituja sekä magnesiumia ja A-vitamiinia esimerkiksi luontaisena beetakaroteenina.

Kalsiumia suositetaan 1,2-1,5 g, magnesiumia 600-800 mg, foolihappoa 800 mcg, D-vitamiinia 10-15 mcg (pimeänä vuodenaikana 15-20 mcg), beetakaroteenia 1-2 keskikokoisen porkkanan verran päivässä.

Imettävälle äidille suositeltavia lisäravinteita ovat:

Omega-3-rasvahapot 1-1½ g päivässä, D-vitamiinia 10-15 mcg, E-vitamiinia 50 mg, C-vitamiinia 200 mg, kalsiumia 1 g, magnesiumia 400 mg, beetakaroteenia porkkanan tai tyrninmehun muodossa.

Lasten ja nuorten luuston kehitykselle on tärkeää, että he syövät täysipainoista ravintoa kolmella pääaterialla + kolmella välipalalla päivässä. Talvisin ja nopean kasvun vaiheessa on syytä käyttää lisäravinteita etenkin turvaamaan D-vitamiinin saanti, päivittäin 10-15 mcg, A-vitamiinia beetakaroteenin muodossa (1-2 keskikokoisen porkkanan verran), C-vitamiinia 200 mg, kalsiumia 500-600 mg ja magnesiumia 300 mg.

On huomattava että lapsi ja nuori ei kasva eikä kehity pelkillä lisäravinteilla vaan on tärkeää että hänen saamansa ravinto on hyvin monipuolista, koostuu terveellisistä elintarvikkeista ja ruokailutottumukset ovat säännölliset. Ruokalistalla tulisi olla paljon hedelmiä, vihanneksia, täysjyväviljaa, rasvattomia maitotuotteita, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa ja riittävästi raikasta vettä. 

On syytä välttää teollisesti tuotettua ruokaa, raffinoituja elintarvikkeita, etenkin valkoista sokeria, viljaa, väriaineita, kovetettua rasvaa, suolaa, ruoka-aineita joissa on paljon säilöntä- ja väriaineita tai ympäristömyrkkyjä.

Iän myötä luusto haurastuu, se on todettu naisilla kuusi kertaa yleisemmäksi vaihdevuosi-iän jälkeen kuin miehillä. Luuston haurastuminen on hiljainen sairaus, jonka oireet tulevat esille vasta myöhäisvaiheessa, kun luun murtumariski lisääntyy.

Luuston kunnosta on syytä pitää huolta koko aikuisiän ajan riittävällä liikunnalla, terveellisellä ravinnolla, riittävällä levolla sekä käyttämällä säännöllisesti lisäravinteena kalsiumia 500-1500 mg ja D-vitamiinia etenkin talvisin 15-20 mcg päivässä.

Lisäksi ravinnon tulee sisältää booria sekä K-vitamiinia. Booria on saatavilla esimerkiksi soijatuotteissa, luumuissa, rusinoissa, pähkinöissä sekä taatelissa ja K-vitamiinia pinaatissa, parsakaalissa, vihreässä kaalissa, kananmunassa.

Lisäravinnesuositus luuston terveyden ylläpitämiseksi:

D-vitamiinia 10-15 mcg päivässä (talvella pimeänä aikana tai sateisina kausina 15-25 mcg), kalsiumia 1-2 g, magnesiumia 400-600 mg ja lisäksi hyvänlaatuinen multimineraalivalmiste. Tämän lisäksi ravinnon tulee olla täysipainoista: Proteiinin määrä 0,5-0,8 grammaa/painokilo/päivä; monipuolisesti sekä kasvis- että eläinperäistä valkuaista, riittävästi kuituja ja raikasta vettä, täysjyväviljaa, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Etenkin ruoka-aineallergioista (esim. keliakia/ vilja-allergia) kärsivät tarvitsevat näitä lisäravinteita.

Luuston terveyden ylläpitämisessä on suuri merkitys säännöllisellä, päivittäisellä liikunnalla.

On syytä muistaa että elämäntavat kuten tupakointi, runsas alkoholin kulutus, jotkut säännöllisesti käytettävät lääkkeet ja auringonvalon puute heikentävät luuston terveyttä ja myöskin tietysti kokonaisterveyttä ja alentavat immuniteettia.

 

 

Parametrin kuvaus (Kivennäisaineet)

Kalsium(Ca):

Kalsium, joka kuuluu maa-alkaalimetalleihin, on elimistölle välttämätön kivennäisaine. Sitä on aikuisen elimistössä noin kilon verran. Koska kalsiumia on elimistössä paljon, on vaikea havaita puutostilaa tai virheellistä aineenvaihduntaa ennen kuin löydetään osteoporoosimuutokset luustosta, meidän sisäisestä kalsiumvarastostamme.

Kalsiumin tehtäviä elimistössä:

- Kalsium on tärkeä tekijä veren hyytymisjärjestelmässä.

- Kaikki lihakset, sekä tukirankaamme liikuttavat että autonomisen hermoston hermottamat (verisuonet, keuhkoputket, sydänlihas) tarvitsevat toimiakseen riittävää kalsiumtasoa elimistössä. Lihasten normaaliin ’työskentelyyn’ kehomme tarvitsee oikeassa suhteessa myös muita ravinteita, esim. magnesiumia.

Luuranko/luusto:

99 % elimistön kalsiumpitoisuudesta on luustossa. Se on siten tärkeä rakenne-elementti.

Kalsiumin puutostiloja aiheuttavat seuraavat tekijät:

1. Liian alhainen kalsiumin saanti ravinnosta.

2. Liian suuri valkuaisaineen pitoisuus ravinnossa. Jos yli 20 % elimistön energian saannista tulee proteiineista, häiriytyy kalsiumin imeytyminen.

3. Liian suuri fosfori pitoisuus ravinnossa.

4. Lääkeaineet, esimerkiksi antasidit eli liikahappoisuuslääkkeet, ulostuslääkkeet ja nesteenpoistolääkkeet estävät kalsiumin imeytymistä.

5. Imeytymishäiriöt: Suoliston bakteerikannan häiriöt, suolistosairaudet kuten keliakia, colitis ulcerosa, ja sappihapon erityshäiriöt vaikeuttavat kalsiumin imeytymistä.

6. D-vitamiinin puutostilat, liian vähäinen liikunta, liian vähäinen vatsahappojen tuotanto, ravinnosta saatavat liian suuret määrät fosforia tai magnesiumia (kuten makkaroista, juustoista, kolajuomista), suuret määrät kahvia, stressi sekä hormonitoiminnan muutokset esimerkiksi menopaussissa ovat muita syitä jotka estävät kalsiumin imeytymistä.

7. Kalsium-tasapainoa heikentävät myöskin oksaalihappopitoiset ruuat kuten pinaatti, raparperi, kaakao sekä fytiinihappopitoiset ruuat kuten tuore vilja, keittosuola, alkoholi.

Kalsiumin puutostilan oireita:

- veren hyytymisjärjestelmä: lisääntynyt verenvuototaipumus

- luusto: osteopenia, osteoporoosi

- lihaksisto: lihaskrampit, kouristustaipumus sekä tetania

- hermojärjestelmä: hermojärjestelmän ärtyvyyskynnys on kohonnut, hermostuneisuus

-hampaat: huono hammaskunto, karies, paradentoosi.

Elimistön on saatava kalsiumia ravinnosta sillä elimistö ei pysty itse tuottamaan sitä. Suositettu päiväannos aikuisille 800-1000 mg, naisten suositusannos on korkeampi raskauden ja imetyksen aikana.

Kalsiumin yliannostuksesta on huomioitava seuraavaa: Terve henkilö voi ilman sivuvaikutuksia käyttää päivittäin noin 2 g kalsiumlisää. Kalsiumia ei pidä missään tapauksessa käyttää silloin kun on lisäkilpirauhasen ylitoimintaa tai D-vitamiinimyrkytys.

Kalsiumia käytetään tukihoitona seuraavissa sairauksissa:

allergioissa, paksusuolen sairauksissa, verenpainetaudissa, osteoporoosissa, paradentoosissa, PMS-oireissa.

Kalsiumlisän käytöstä on suositeltavaa keskustella alan asiantuntijan kanssa. On hyvä kiinnittää huomiota kalsiumin saantiin ravinnosta ja käyttää runsaasti kalsiumia sisältäviä ruoka-aineita.

Runsaasti kalsiumia sisältäviä elintarvikkeita:

juustot, öljyyn säilötyt sardiinit tai muikut, kuivatut soijapavut/muut soijatuotteet, vihreä kaali, maustamaton jogurtti (rasvaa 1,5 %), täysmaito, fenkoli, parsakaali, emäksiset (pH yli 7) juomavedet.

Kalsiumin imeytyminen maitotuotteista on noin 30 %. Samoin kasviperäisistä elintarvikkeista elimistö kykenee hyödyntämään kalsiumin varsin heikosti. Poikkeuksena ovat soijapavut/soijatuotteet, joiden sisältämä kalsium imeytyy elimistössämme hyvin. Soijatuotteiden lisäksi myös muutamat vihannekset, etenkin erilaiset kaalilajit ja kalsiumpitoiset mineraalivedet sisältävät riittävästi hyvin imeytyvää kalkkia sellaisten henkilöiden tarpeisiin, jotka ovat tiukalla vegaaniruokavaliolla tai joiden elimistö ei siedä maitoa/maitotuotteita. On hyvä muistaa myös että kalsiumin imeytymistä elimistössä parantaa kaikenlainen liikunta ja urheilu.

Rauta(Fe):

Rauta on elimistölle välttämätön mikrohivenaine. Elimistö tarvitsee rautaa hemoglobiinin tuotantoon, hapen kuljetukseen ja varastointiin.

Lisäksi rauta on sitoutuneena moniin tärkeisiin entsyymeihin jotka vastaavat mm. energia-aineenvaihdunnasta kehossa.

Syitä raudanpuutostiloihin:

1. Liian alhainen raudansaanti päivittäisestä ravinnosta.

2. Kohonnut raudanmenetys esimerkiksi vuotohäiriöissä, verenluovutuksessa, kilpaurheilussa.

3. Ravinnon sisältämät aineet kuten fosfaatti, parkkihapot (esim. teessä ja kahvissa) sekä tuoreen viljan sisältämä fytiinihappo estävät raudan imeytymistä.

4. Lisääntynyt raudan tarve kasvuvaiheessa, raskauden ja imetyksen aikana.

5. Vuotavat vatsahaavat sekä suolistosyöpä.

6. Munuaissairaudet.

7. Raskasmetallimyrkytykset, esim. lyijyn ja kadmiumin aiheuttamat.

8. Imeväisillä, joilla on lehmänmaito ’pääravintona’ aiheuttaa rautahävikkiä ulosteen mukana – ’kalpea maitolapsi’.

Raudanpuutostilan aiheuttamat oireet:

1. Ihon kalvakkuus, ihon karheus ja katkeilevat hiukset.

2. Nopea väsyvyys.

3. Ruokahaluttomuus.

4. Lämpöjärjestelmän häiriöt, kylmänarkuus, päänsärky, hermostuneisuus, ärtyvyys.

5. Lasten motorinen ja henkisen kehityksen häiriöt ja hidastuminen.

6. Sormen kynsien pienet kourut tai lusikkamaisesti painunut kynnen rakenne.

7. Aftat suussa ja haavaumat suupielissä.

8. Tulehdukset (esimerkiksi kielessä ja ruokatorvessa) ja infektioherkkyys.

9. Urheilijoilla alentunut suorituskyky, nopea maitohapon muodostus lihaksiin ja siihen liittyvät lihaskrampit

10. Raskauden aikana lisääntynyt keskossynnytyksen vaara ja alhainen syntymäpaino vastasyntyneellä.

Raudan käyttöalueet tukihoitona:

1. Anemian hoidossa, lisäksi suositellaan C-, B6- ja B12-vitamiineja sekä foolihappoa.

2. Erilaiset gynekologiset vuotohäiriöt.

3. Väsymystaipumus.

Raudan yliannostus:

Perinnöllisessä rauta-aineenvaihdunnan häiriössä, niin kutsutussa hemokromatoosi-sairaudessa voi lisäraudan nauttiminen olla vaarallista. Lisäksi tutkimuksissa on todettu että pitkäaikainen synteettinen rautalisä/rautatabletit saattavat altistaa sydäninfarktille ja suolistosyövälle. Näin ollen tärkein raudanpuutteen hoito on ravintotottumusten korjaaminen.

Ravinnosta saatava rauta on aina tablettihoitoa turvallisempi. Runsaasti rautaa sisältäviä ravintoaineita ovat osterit, soijajauho, hirssi, vasikanmaksa, linssit, valkeat pavut, täysjyväriisi, kuivatut hedelmät kuten viikunat, aprikoosit.

Sinkki(Zn):

Sinkki on elimistölle tärkeä hivenaine, joka toimii satojen entsyymien (yli 200) kofaktorina. Sinkki on mikrohivenaineiden monilahjakkuus. Se on tärkeä antioksidantti, ilman sinkkiä ei mikään suju puolustusmekanismissa niin kuin pitäisi. Sinkki on tärkeä raskasmetallien sitoja elimistössä, lisäksi riittävä sinkin saanti ennaltaehkäisee psyykkistä stressiä/sairastuvuutta, tulehduksia sekä happoemästasapainohäiriöitä.

Sinkin tehtävät elimistössä:

1. Sinkki osallistuu elimistössä yli 200 entsyymin aktivoitumiseen.

2. Sinkki suojelee soluja vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta, samoin raskasmetallien (kadmium, lyijy, nikkeli) aiheuttamilta haitoilta.

3. Hormoniaineenvaihdunta. Sinkki on erityisen tärkeä sukupuolihormonien, kilpirauhashormonien sekä kasvuhormonin ja insuliinin sekä prostaglandiinin tuotannossa ja aineenvaihdunnassa.

4. Immuniteetti. Sinkki on tärkeä puolustusmekanismin säätelyssä.

Sinkin puutoksen syitä:

- riittämätön saanti, esimerkiksi pienillä lapsilla, nuorilla sekä vanhuksilla samoin kuin erikoisruokavaliota noudattavilla

- heikentynyt sinkin imeytyminen ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta: liiallinen kalsiumin, fosforin tai fytaattien saanti tai liian suuret määrät ravintokuituja; krooninen raskasmetallimyrkytys

- imeytymishäiriöt: alentunut haiman entsyymitoiminta; tulehdukselliset suolistosairaudet (Crohniin tauti, colitis ulcerosa); geneettinen sinkinpuutossairaus

- kohonnut sinkin tarve raskauden ja imetyksen aikana sekä urheilijoilla

- munuais- ja maksasairaudet (myös suuren alkoholikulutuksen aiheuttama)

- diabetes mellitus eli sokeritauti

- infektiot

- kudosvauriot: leikkauksien aiheuttamat, palovammat, sydäninfarktin aiheuttamat, tulehdukselliset reumasairaudet

- syöpäsairaudet

- anemia

- lääkeaineiden aiheuttamat imeytymisongelmat.

Sinkin puutoksen aiheuttamia oireita:

- hedelmällisyyshäiriöt: kivesten ja munasarjojen vajaatoiminta, alentunut siittiöiden tuotanto

- valkoiset läiskät kynsissä

- hiustenlähtö

- iho: hidastunut haavojen paraneminen, ihon sarveistuminen, ihottumat, ajokset

- puolustusmekanismi: infektioherkkyyden lisääntyminen, soluvälitteisen puolustusmekanismin heikkeneminen

- limakalvot: ripuli, toiminnan häiriintyminen

- aistinelimet: heikentynyt haju- ja makuaisti, hämäräsokeus, ruokahaluttomuus

- kasvu: kasvuhäiriöt, kasvun hidastuminen, myöhästynyt sukupuolinen kehitys

- keskushermosto: depressiotaipumus, psykoosi, aggressiivisuuden ja levottomuuden sekä oppimisvaikeuksien lisääntyminen.

Sinkin saanti ravinnosta

Suositeltavia elintarvikkeita: sian tai vasikan maksa, osterit, linssit, keltaiset herneet, täysjyvävehnä, valkoiset pavut, vasikan tai naudan liha, vehnänleseet.

Sinkin terapeuttiset käyttömahdollisuudet

Sinkki osallistuu siis moniin tärkeisiin entsyymitoimintoihin elimistössä, siksi se on hyvin monikäyttöinen lisäravinne sekä sairauksien hoidossa että ennaltaehkäisyssä. Sinkkipitoisten ravinteiden lisäämistä on syytä harkita silloin, kun hoidetaan esimerkiksi silmäsairauksia kuten hämäräsokeutta, verkkokalvon toimintahäiriöitä; kun on kyse kirurgiasta, palovammoista, laajoista kudosvammoista tai haavan paranemisesta; sokeritautipotilaan lisäravinteena, puolustusmekanismin tukena infektiokierteissä ja virussairauksien uhatessa sekä autoimmuuni- ja allergiavaivoissa. Myös gynekologiassa, ihosairauksissa, maksasairauksissa sekä urologisissa sairauksissa potilas hyötyy sinkkilisästä. Raskasmetallimyrkytyksissä sinkki kuuluu rutiiniterapiaan.

On syytä muistaa että puberteetin aikana elimistö tarvitsee enemmän sinkkiä kasvuun ja sukupuolirauhasten kehittymiseen.

Sinkin yliannostus

Käytännössä sinkin yliannostuksesta on harvoin todettavissa haittoja. Vasta useamman viikon yli 150 mg:n päiväannokset aiheuttavat häiriöitä immunologisessa tasapainossa tai muiden mineraalien kuten kuparin mangaanin, kalsiumin, raudan imeytymisessä ja tasapainossa.

Seleeni(Se):

Seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine.

Seleenin tehtävät elimistössä:

1. Seleeni osallistuu antioksidatiiviseen aineenvaihduntaan elimistössä. Se on tärkeä osa mm. glutationiperoksidaasi-entsyymiä, joka suojaa elimistöä niin sanotuilta happiradikaaleilta, joita syntyy ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta, säteilyn vaikutuksesta, tupakoinnin vaikutuksesta sekä aivan normaalin aineenvaihdunnan myötä.

2. Seleeni näyttää stimuloivan vasta-ainetuotantoa, erityisesti immunoglobuliini G (IgG), gammainterferonin ja niin sanotun tumornekroosifaktorin (TNF) tuotantoa.

3. Seleeni osallistuu kilpirauhashormoniaineenvaihduntaan aktivoimalla entsyymitoimintaa kilpirauhasessa. Seleenin puutos voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Syitä seleenin puutostiloihin:

- ravinnosta saatava seleenin vähäisyys: viljelymaan alhainen seleenipitoisuus aiheuttaa seleenin puutostiloja myös väestössä.

- mahasuolikanavan sairaudet voivat alentaa seleenin imeytymistä

- raskasmetallialtistuminen alentaa seleenin imeytymistä

- krooniset sairaudet kuten haimatulehdus, kystinen fibroosi, morbus Crohn ja colitis ulcerosa.

Seleenin puutteen haittavaikutukset:

- sydänlihaksen suureneminen ja sydäninsuffisienssi

- reumasairaudet

- hiusten rakenteen muutokset

- silmäsairaudet

- lihasheikkous

- hedelmällisyyshäiriöt

- immuunijärjestelmän eli puolustusmekanismin heikkeneminen

Runsaasti seleeniä sisältävät ruoka-aineita:

silli, tonnikala, sardiini, soijapapu, vasikan tai sian maksa, naudanliha, merilohi.

Seleenin käyttö lisäravinteena on suositeltavaa mm. sydän- ja verenkiertosairauksissa, sydänlihassairauksia hoidettaessa, reumasairauksia hoidettaessa sekä raskasmetallimyrkytyksiä hoidettaessa, etenkin kroonisten elohopea- tai lyijymyrkytysten kyseessä ollen on seleenilisä tarpeellinen. Seleenilisästä hyötyvät myös ne henkilöt joilla on alentunut immuniteetti. Seleenin puutostila on suositeltava todentaa laboratoriokokein ennen hoidon aloittamista. Hoidon vaikuttavuutta on tutkittava seurantakokein. Seleeni-lisäravinnehoidosta on ilmoitettava lääkärille, jos jonkin sairauden hoitoon on määrätty solumyrkkyjä (reuma, syöpä).

Seleenin yliannostus

Seleeni on suurina annoksina myrkyllinen. Kiinalaisissa tutkimuksissa on todettu että pitkäaikainen annostus (enemmän kuin 750 mikrogrammaa päivää kohti) lisää verenvuototaipumusta sekä valkoisten verisolujen tuotantoa. Muita pitkäaikaisen seleenin yliannostuksen oireita voivat olla hiusten ja kynsien rakenteen muutokset, ihon punoitus ja turvotus, oksentelu, ripuli, laihtuminen sekä valkosipulilta tuoksuva hengitys. Pitkäaikaisseleenikorvaushoidossa on suositeltava päiväannos korkeintaan 350 mikrogrammaa päivässä, tällöin ei ole todettu sivuvaikutuksia seleenihoidosta olevan.

Fosfori(P):

Fosforia on lähes kaikissa elintarvikkeissa, sitä saadaan etenkin valkuaisaineista, näin ollen sitä saadaan riittävästi normaalista ruokavaliosta eikä ravintolisää yleensä tarvita. Fosforia on elimistössä yleensä aikuisella noin 700 g. On syytä pitää mielessä että liian proteiinipitoinen ruokavalio saattaa johtaa liialliseen fosforin saantiin, jolloin elimistön kivennäisainetasapaino häiriintyy. Tällöin esiintyy mm. kalsiumin puutetta, mikä altistaa luuston haurastumiselle.

Kalium(K):

Kalium on elimistölle välttämätön kivennäisaine. Aikuisen elimistössä on kaliumia noin 140-150 g. 98 % kokonaiskaliummäärästä on solunsisäistä. Kalium on neljänneksi yleisin kivennäisaine elimistössä kalsiumin, fosforin ja rikin jälkeen.

Kaliumin tehtävät elimistössä:

Kalium on natriumin vastavaikuttaja (antagonisti) elimistössä ja säätelee vesiaineenvaihduntaa, happoemästasapainoa, hermoärsykkeiden siirtymistä, lihasten toimintaa sekä kalvopotentiaalia, siis sähköistä jännitettä solukalvoilla. Lisäksi kalium osallistuu useisiin solunsisäisiin entsyymitoimintoihin.

Syitä kaliumin puutostiloihin:

- liian yksipuolinen ravinto

- kaliumin häviäminen ruuan valmistuksessa (keittäminen, peseminen)

- suuri alkoholinkulutus

- suuret natriumkloridi- eli keittosuolamäärät ruuassa

- magnesiumin puutostilat häiritsevät kaliumtasapainoa

- palovammat ja suuret kudosvauriot

- stressi

- ripulin ja oksentelun aiheuttama kaliumvaje

- munuais- ja maksasairaudet

- ulostuslääkkeiden liiallinen käyttö

- diureettihoidon aiheuttama kaliumvaje.

Puutostilojen aiheuttamat oireet:

Usein kaliumin puutostilan aiheuttamat oireet ovat hyvin epäspesifisiä kuten väsymys, ummetus, huimaus, lihasheikkous, sydämen toiminnan häiriöt (rytmihäiriöt ja tiheälyöntisyys). Kaliumin puutos voi aiheuttaa myös verensokerin ja verenpaineen alenemista.

Kaliumin lähteet ruokavaliossa:

Soijajauho, valkeat pavut, linssit, banaani, pinaatti, täysjyvävehnä- tai -ruisjauho, perunat, marja- ja hedelmämehut, vihannekset, mantelit ja pähkinät.

Kalium lisäravinteena:

Yleensä täysipainoisesta, runsaasti tuoreita kasviksia sisältävästä ravinnosta saadaan riittävästi kaliumia. Kaliumlisän nauttiminen on suositeltavaa perustua laboratoriokokeisiin. Lisääntynyttä kaliumin tarvetta elimistössä on mm. henkilöillä, joilla on ummetusta ja jotka käyttävät ulostuslääkkeitä. Myös ripuliin, palovammoihin ja oksenteluun liittyy kaliumvaje, usein sydämen rytmihäiriöt aiheutuvat liian matalasta kaliumin määrästä elimistössä.

Kaliumin yliannostus:

Liian korkea kaliumtasot elimistössä voivat aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, heikkoutta ja ahdistuneisuustiloja, verenpaineen putoamista, sekavuustiloja sekä käsien ja jalkojen tunnottomuutta. Etenkin munuais- ja sydänsairaiden osalta kaliumvalmisteiden nauttiminen on annosteltava laboratoriokokeiden perusteella, lääkärin valvonnassa.

Magnesium(Mg):

Magnesiumia on kokonaismäärältään elimistössä noin 20-30 g. Tästä magnesiummäärästä 60 % on luukudoksessa, noin 30 % sidekudoksessa, ennen kaikkea maksassa ja lihaksissa. Noin 2 % magnesiumista on liuenneena elimistön nesteisiin.

Magnesiumin toiminta elimistössä:

Magnesium on toiseksi yleisin solun sisäinen kationi (positiivisesti varautunut ioni), magnesiumia on myös aina siellä missä on kalsiumia elimistössä. Magnesium osallistuu solun energia-aineenvaihduntaan solun mitokondrioissa. Sydänlihaksen toiminnassa magnesium on kalsiumin vastavaikuttaja. Luuston ja hampaiden osalta magnesium on aivan yhtä tärkeä kuin kalsium ja fosfori. Magnesium on myös solukalvon stabiloija. Se osallistuu natrium-kalium-pumpun toimintaan säätelemällä solukalvon läpäisevyyttä. Magnesium säätelee myös hermoimpulssien kulkeutumista lihaksistoon, sekä lihasten supistumista ja rentoutumista. Magnesium on tärkeä myös keskushermoston normaalille toiminnalle.

Syitä magnesiumin puutostiloihin:

- liian alhainen ravinnon magnesiumpitoisuus

- mahasuolistokanavasairaudet, joissa on imeytymishäiriöitä, laktoosi-intoleranssi

- kilpaurheilu/runsas kuntourheilu (magnesium poistuu hien mukana)

- psyykkinen ja fyysinen stressi

- pitkäaikaiset lääkehoidot kuten esimerkiksi diureetit, kortisoni, ulostuslääkkeet

- kasvuvaiheessa, raskauden ja imetyksen aikana

- suuri alkoholin kulutus

- runsaasti kalsiumia ja valkuaista sisältävä ruokavalio

- B-vitamiinin, etenkin B6-vitamiinin puutos.

Magnesiumin puutostilan aiheuttamia oireita:

- häiriötilat kalsium-, magnesium- ja fosforitasapainossa aiheuttavat vastaavasti oireita luustossa, lihaksistossa, verisuonissa ja hermoissa

- lihasten vapina ja lihaskrampit

- unettomuus, keskittymishäiriöt ja ärtyneisyys

- pahoinvointi

- häiriöt sydämen toiminnassa, etenkin lisälyönnit

- arterioskleroosi ja verenkiertohäiriöt

- masennus

- puolustusmekanismin häiriöt.

Runsaasti magnesiumia sisältäviä ruoka-aineita:

Soijajauho, ohra, täysjyväriisi, vehnänlese, vihreät vihannekset, auringonkukan siemenet, kaakao, linssit, saksanpähkinät, hasselpähkinät, mantelit.

Magnesiumin käyttö tukihoitona:

Magnesiumia käytetään tukihoitona mm. sokeritaudissa, sydänsairauksissa, verenpainetaudissa, erilaisissa lihaskrampeissa (sekä urheiluun liittyen että yöllisiin suonenvetoihin liittyen tai kuukautiskipuihin liittyen). Magnesiumlisä saattaa helpottaa myös unettomuusongelmia. Monet migreenipotilaat hyötyvät magnesiumlisästä, samoin PMS-oireista kärsivät. Myös raskauden ja imetyksen aikana magnesium on tärkeä lisäravinne ja saattaa jopa ennaltaehkäistä synnytyksen jälkeistä masennusta.

Magnesiumin yliannostus:

Magnesiumin yliannostus on hyvin harvinainen. Korkeat magnesiumannokset aiheuttavat ripulia. Magnesiumia ei suositella suurina annoksina eikä suonensisäisesti munuaisinsuffisienssista tai sydämen johtumishäiriöistä kärsiville.

Kupari(Cu):

Kupari on hyvin tärkeä mikrohivenaine elimistössämme. Se suojaa ja ennaltaehkäisee sydän- ja verenkiertosairauksilta sekä niveltulehduksilta ja tukee puolustusmekanismin normaalia toimintaa. Toisaalta liian suuret kuparipitoisuudet elimistössä aiheuttavat epätasapainoa. Kupari ja sinkki 'kilpailevat' solu- ja entsyymiaineenvaihdunnassa samoista reseptoreista.

Kuparin vaikutukset elimistössä:

Kupari vaikuttaa ainakin 16 entsyymin toimintaan. Verenmuodostuksessa verisolujen ja hemoglobiinin tuotannossa kupari helpottaa raudan imeytyvyyttä ja liikkuvuutta. Kuparilla on tärkeä osuus myös puolustusmekanismin toiminnassa, ihon melaniinipigmentin muodostumisessa, elimistön tukikudoksen ja sidekudoksen elastisiteetin säilymisessä sekä keskushermostossa hermojen myeliinikalvon rakentumisessa.

Syitä kuparin puutokseen:

- yksipuolinen ravinto

- imeytymishäiriöt etenkin ikäihmisillä

- pitkäaikainen sinkkilisäravinne

- munuaisen toimintahäiriöt

- steroidi/kortisonihoidot.

Kuparin puutostilan oireet elimistössä:

- anemia

- hermosoluvauriot/toimintahäiriöt

- hiusten ja ihon pigmenttihäiriöt (vitiligo)

- arterioskleroosi

- unihäiriöt

- infektioalttius

- luuston ja rustokudoksen rakennehäiriöt

- hiusten rakennemuutokset

- hedelmällisyys- ja kasvuhäiriöt

- kohonneet kolesteroliarvot

- hypertonia

- ruokahalu ja painon aleneminen

Kuparin käyttö tukihoitona:

Kuparia voidaan käyttää tukihoitona, joko niin että sen saantia lisätään ravinnosta tai sitä käytetään laboratoriokokeiden perusteella ravintolisänä.

Seuraavissa vaivoissa on todettu kuparipuutoksia:

anemia, niveltulehdukset, tulehdukselliset sairaudet, sydänsairaudet, unihäiriöt, kiputilat, joissa voidaan mitata elimistön oman endorfiinin, enkefaliinitason laskua.

Elintarvikkeita jotka sisältävät runsaasti kuparia:

naudan, vasikan tai sian maksa, osterit, linssit, herneet, pavut, auringonkukan siemenet, hasselpähkinät, saksanpähkinät, mantelit, emmental- ja edamjuusto, aprikoosit, luumut, persikat, merikalat.

Krooninen kuparimyrkytys, myrkytystilan synty:

On hyvin tavallista että kroonisen metallin aiheuttama myrkytystilan oireet eivät tule riittävän selvästi tutkituiksi eivätkä selvitetyiksi. Näin on myös kuparikertymän aiheuttamien oireiden kanssa. Kroonisen kuparimyrkytyksen syntyyn on useampia tunnettuja syitä

- erilaiset väripigmentit

- fungisidit ja pestisidit joita käytetään esimerkiksi hedelmä- ja viinitarhoilla, kuten kuparivitriol

- vesijohtovedestä (kuumavesiputket) saatava kontaminaatio, etenkin imeväisillä ja pikkulapsilla

- ehkäisyvälineet kuten pillerit, kuparikierukka

- altistuminen kuparille teollisessa työssä

- pitkäaikainen monivitamiini-kivennäisainevalmisteiden käyttö joissa on epäedullinen sinkki-kuparisuhde (pienempi kuin 4:1) tai pitkäkestoinen enemmän kuin 2 mg päivässä sisältävä kuparisubstituutio

- sinkin puutostila altistaa elimistöä kuparin aiheuttamalle ylirasitukselle

- tupakanpoltto

Kroonisen kuparimyrkytyksen aiheuttamat oireet ja sairaudet:

- tunne-elämän epätasapaino, hermostuneisuus, synnytyksen jälkeinen masennus

- tulehdusprosessit (suolistossa, poskionteloissa, nivelissä, hengitysteissä, eturauhasessa)

- epilepsia, autismi, hyperaktiviteetti

- verenpaineen kohoaminen, lisääntynyt sydäninfarktiriski

- maksan toimintahäiriöt

- väsyneisyys, keskittymishäiriöt ja unihäiriöt sekä migreeni

- sinkin puutos (oire).

Hoitosuosituksia:

Sen lisäksi että vähennetään altistumista liialliselle kuparille, voidaan hyvällä ravinnejärjestelyllä ja ruokavaliolla vähentää kuparirasitetta elimistössä. Monissa tutkimuksissa on todettu että ravinnekombinaatio jossa on sinkkiä, mangaania ja B-vitamiinia poistaa elimistöstä nopeasti kuparia virtsateiden kautta. Lisäksi suositellaan alfaliponihappoa ja rikkipitoisia aminohappoja kuten metioniinia ja kysteiinia.

 

 

Koboltti(Co):

Koboltti on välttämätön mikrohivenaine ihmiselimistössä. Sitä tarvitaan B12-vitamiinin (kobalamiini) tuotannossa. Ks. B12-vitamiini.

Mangaani(Mn):

Mangaani kuuluu niihin ravinneaineisiin jotka kromin, sinkin, kalsiumin ja magnesiumin ohella useimmiten puuttuvat ravinnostamme.

Mangaani osallistuu elintoimintoihin, mangaanista riippuvaisia entsyymejä aktivoimalla mm. sokeri-, rasva- ja kolesteroliaineenvaihdunnassa sekä sukupuolihormonituotannossa.

Mangaanilla on tärkeä antioksidatiivinen vaikutus, se suojaa elimistöä vapailta radikaaleilta mangaani- superoksididismutaasi-entsyymin avulla.

Muita elintoimintoja, joissa riittävä mangaanipitoisuus on tarpeen, ovat histamiinin hajottaminen, kollageenisynteesi, hermojen välittäjäainetuotanto ja veren hyytymisjärjestelmän säätely.

Syitä mangaanin puutokseen:

Liian vähäinen saanti ravinnosta, etenkin jos ravinnossa on runsain määrin valkoista viljaa ja sokeria, eläinperäistä valkuaista. Eläinperäisissä ravintoaineissa, kuten lihassa, maidossa ja munissa on vain pieniä määriä mangaania. Myös pitkäaikainen yksipuolinen kalsiumlisän syönti alentaa mangaanipitoisuuksia. Perinnöllisissä sairauksissa kuten fenylketonuriassa on todettu matalia mangaanipitoisuuksia, samoin pitkäaikaisissa raskasmetallialtistuksissa.

Mangaanipuutostilan oireita:

HDL-kolesterolin lasku, glukoositason nousu, veren hyytymishäiriöt, alentunut sukupuolihormonien tuotanto, alentunut hedelmällisyys, kasvuhäiriöt, kollageenin/sidekudoksen häiriöt, hiusten pigmentin häviäminen, heikentynyt vasta-ainemuodostus, hermojen välittäjäainetuotannon häiriöt.

Runsaasti mangaania sisältäviä ravintoaineita:

Kaurahiutaleet, täysjyvävehnä, täysjyvävehnäleipä, soijajauho, hasselpähkinät, saksanpähkinät, mantelit, täysjyväriisi, valkeat pavut.

Mangaani imeytyy ravinnosta elimistöön hyvin vaihtelevasti, sillä useat aineet ravinnossa (fytaatit, selluloosa, kalsium, fosfaatti) hidastavat imeytymistä niin, että imeytyvyys on 50-60 prosentin välillä.

Mangaanin käyttö tukihoitona:

Mikäli mangaanitaso on mitattu alhaiseksi, on mangaanitukihoidosta hyötyä mm. seuraavissa sairauksissa: astma, diabetes mellitus, epilepsia, osteoporoosi, PMS-oireet, selkä- ja välilevyvaivat, kasvuhäiriöt.

Yliannostus:

Mangaanimyrkytyksestä on kuvauksia metalli- ja vuoriteollisuudessa, missä työntekijät altistuvat mangaanioksidipölylle. Pitkäaikainen krooninen altistus voi johtaa dementian puhkeamiseen. On kuvattu myös verenpaineen kohoamista, päänsärkyä, oppimisvaikeuksia ja neurologisia Parkinson-tyyppisiä oireita.

Jodi(I):

Jodinpuutossairaudet ovat maailmanlaajuinen ongelma. Noin 800 miljoonan ihmisen arvioidaan kärsivän jodin puutoksesta ja siitä johtuvista sairauksista.

Jodi osallistuu elimistössä kilpirauhashormonin tuotantoon, jolla on tärkeä elintoimintoja ohjaileva vaikutus. Jodilla on myös ei-hormonaalista vaikutusta mm. antioksidanttina, immuunijärjestelmän aktivoijana sekä tervehdyttävä vaikutus degeneratiivisissa rasva-aineenvaihdunta- ja tulehdussairauksissa.

Syyt puutostiloihin:

Tärkein syy jodin puutostilaan on maaperän alhainen jodipitoisuus, mikä johtaa sekä kasvisperäisten että eläinperäisten ravintoaineiden matalaan joditasoon.

Jodin puutostilan seurauksena kehittyy kilpirauhassairauksia, struumaa, kretinismia.

Hyviä jodin lähteitä ravinnossa:

meriravut, merikalat kuten lohi, makrilli, silli, tonnikala, simpukat, jodioitu suola, merilevävalmisteet.

Jodilisä on välttämätön sellaisilla alueilla, jossa maaperä on jodiköyhää.

Suomessa on ollut jodisuolaa jo vuosikymmeniä ja näin jodin puutteesta johtuvien kilpirauhassairauksien määrä on Suomessa huomattavasti laskenut.

Yliannostus/myrkyllisyys:

Suuret jodiannokset saattavat pahentaa akne-potilaiden ihottumaa (jodiakne). Vanhemmilla ihmisillä voi jodin yliannostus johtaa niin sanottuun autonomisesti toimivaan kilpirauhaseen, jopa kilpirauhasen liikatoimintaan.

Nikkeli(Ni):

Nikkeli on enemmän haitta-aine kuin ravinne.

Fluori(F):

Fluoria ei varsinaisesti pidetä välttämättömänä hivenaineena. Sen vaikutus hammaskariesta ehkäisevänä lisäravinteena on tunnustettu ja sitä on käytetty jo pidemmän aikaa hammashoidossa tukiravinteena tai ulkoisena purskutettavana suuvetenä.

Useissa maissa on lisätty fluoridia joko juomaveteen tai keittosuolaan. On kuitenkin huomioitava että fluorin terapeuttinen hoitoalue on hyvin kapea ja liiallinen fluorilisä aiheuttaa helposti myrkytystilan.

Fluoria on ravinnosta saatavilla merikaloista, lihasta, kananmunista, tummasta teestä.

Fluorin käyttöalueet:

Fluoria käytetään siis hammaskarieksen ehkäisyssä paikallisesti, hammastahnoissa, geeleissä, suuvesissä.

Yliannostus:

Fluoriditerapian sivuvaikutukset ovat yleisiä. Liian suuret fluorimäärät elimistössä estävät kalsiumin ja muiden mineraalien kiinnittymistä luustoon, alle 8-vuotiaille lapsille saattavat suuret fluorimäärät aiheuttaa valkoisia läikkiä hammaskiilteeseen. Suuret natriumfluoridiannokset aiheuttavat luustoon ja sidekudokseen vaurioita.

Molybdeeni(Mo):

Ihmisen elimistössä on noin 10 mg molybdeeniä. Siitä 60 prosenttia on luustossa, 20 prosenttia maksassa ja loput hampaissa, munuaisissa ja ihossa. Molybdeeni on tärkeä myötävaikuttaja monessa solunsisäisessä entsyymitoiminnassa, erityisesti rauta- ja rikkiaineenvaihdunnassa. Molybdeenillä on myös antioksidatiivista vaikutusta.

Syitä molybdeenivajeeseen:

- raffinoidut elintarvikkeet, siis valkoinen vilja ja sokeri sekä teollisesti tuotetut elintarvikkeet. Nykyinen maatalous keinolannoittein köyhdyttää maaperästä molybdeeniä, lisäksi hapan sade ja lyijyn kertyminen maaperään heikentävät molybdeenin saantia ravinnosta

- erilaiset suolistosairaudet heikentävät molybdeenin imeytymistä ravinnosta, etenkin tulehduksellisissa suolistosairauksissa sekä Crohnin taudissa.

Molybdeenin puutoksen haittavaikutuksia:

sulfiittiallergia, hiustenlähtö, väsyneisyys, karies, munuaiskivet (ksantiinikivet), hidastunut rikkipitoisten ravintoaineiden ja aminohappojen aineenvaihdunta, hedelmällisyyshäiriöt.

Runsaasti molybdeeniä sisältäviä ravintoaineita:

soijajauho, punakaali, valkoiset pavut, perunat, täysjyväriisi, herneet, pinaatti, kananmuna, täysjyvävilja.

Molybdeenin terapeuttiset käyttöalueet:

Sulfiittiherkkyys: altistuminen rikkioksidille ja muille orgaanisten polttoaineiden polttamisesta syntyville rikkiyhdisteille liikenteessä ja asutuskeskuksissa, etenkin sumuisella matalapaineisella ilmalla. Lisäksi elimistön rikkikuormaa lisäävät elintarvikkeet joita on rikitetty, esim. viinit ja kuivahedelmät.

Tämä altistuminen saattaa aiheuttaa seuraavia oireita: vatsakramppeja, hengitysvaikeuksia, puutuneisuutta, ripulia, ihon laaja-alaista kutinaa, verenpaineen laskua, käsien ja jalkojen sekä silmien turvotusta, pahoinvointia ja mielialan vaihteluita.

Lisäksi molybdeeni on tärkeä hoidettaessa suoliston dysbioosia eli suoliston bakteerikannan häiriöitä.

On todettu että molybdeeni saattaa suojata elimistöä hormoniperäisten syöpien puhkeamiselta.

Molybdeenin yliannostus:

Molybdeenin ei ole todettu aiheuttavan minkäänasteista myrkytystilaa normaaleilla ravinnosta saatavilla annoksilla tai fysiologisilla lisäravinnepitoisuuksilla.

Molybdeenille voi altistua teollisissa työpaikoissa, joissa sitä käytetään, kuten terästeollisuudessa, keramiikkateollisuudessa, värjäyksissä. Tällöin voidaan todeta kohonneita molybdeenipitoisuuksia joko hiusnäytteissä tai täysverinäytteissä.

Vanadiini(V):

Vanadiini nousi ammattikirjallisuudessa esille vuonna 1985, kun julkaistiin tutkimus vanadiinin verensokeria alentavasta vaikutuksesta diabeetikoilla. Kuitenkaan ei ole aivan varmasti vielä tutkimuksissa todettu, onko vanadiini ihmisellä täysin välttämätön hivenaine.

Vanadiinilla on todettu vaikutusta verensokeritason säätelyyn, rasva-aineenvaihdunnan säätelyyn, nimenomaan LDL- kolesterolin ja triglyseridi-aineenvaihdunnan osalta. Vanadiinilla myös luuston mineralisaatioon suotuisa vaikutus (osteogeneesi).

Koska vanadiinin ei vielä katsota olevan välttämätön hivenaine ihmisen elimistössä, ei myöskään ole tarkkaa tietoa puutostilojen aiheuttamista oireista.

Vanadiinin saanti ravinnosta:

vanadiinia esiintyy rasvoissa, kasvisöljyissä, gelatiinissa ja tattarissa.

Tavallisesta päivittäisravinnosta saamme keskimäärin 2 mg vanadiinia.

Tutkimuksessa on osoitettu vanadiinin alentavan verensokeripitoisuutta diabetespotilailla.

Urheilijat saattavat hyötyä vanadiinilisästä sen suotuisan sokeriaineenvaihduntavaikutuksen takia.

Yliannostus:

liian suurten vanadiinimäärien on todettu aiheuttavan depressiota, jopa psykoottisia oireita. Suuret vanadiiniannokset saattavat estää superoksididismutaasi (SOD) entsyymien aktiviteettia ja tällä tavalla lisätä elimistön vapaiden radikaalien määrää.

Pii(Si):

Piin on todettu olevan toiseksi yleisin alkuaine maankuoressa. Se esiintyy luonnossa kvartsina ja silikaattisidoksina.

Ihmisen elimistössä pii osallistuu sidekudoksen ja luuston aineenvaihduntaan: pii on tärkeä rakenne-elementti /rakennusaine rustokudoksessa, ihossa ja sidekudoksessa.

Sillä on myös tärkeä merkitys luuston kalsifikaatiossa ja se edistää luuston mineralisoitumisprosessia. Piin aineenvaihdunta luustossa on D-vitamiinista riippumatonta. Pii osallistuu luustoaineenvaihdunnan lisäksi myös glukosamiiniglugaanin ja kollageenin aineenvaihduntaan ja rakentumiseen rustokudoksessa ja sidekudoksessa.

Syitä piin puutostiloihin:

ikääntyminen vähentää sidekudoksen (verisuonet, iho jne.) piipitoisuutta.

Vaikka piitä on saatavilla kaikkialla kasvisperäisissä ravintoaineissa, vähentää teollinen maatalous sekä elintarviketeollisuus ravinnon piipitoisuutta.

Pitkäaikainen altistuminen alumiinille (esimerkiksi keittoastioista saatu) heikentää piin biologista aktiviteettia elimistössä.

Piin puutteen aiheuttamia oireita:

kynsien haurastuminen, hiustenlähtö, kollageenikudoksen vauriot, osteoporoosi, silmäsairaudet.

Ravinnosta saatava pii:

kaura, etenkin kauran leseet, hirssi, ohra, peruna, maissi, persilja, kukkakaali, piparjuuri, nokkonen.

Piitä suositaan tukihoitoina hiustenlähdössä, kynsien hauraudessa, ihon elastisiteetin laskussa ja osteoporoosissa. Piin lähteitä ovat piipitoinen ravinto, ravintolisävalmisteet tai pii-/emäspitoiset mineraalivalmisteet, sekä nokkonen ja peltokorte, joko teenä tai uutteena.

Piin yliannostus:

Historiallisesti tunnetuin piimyrkytys on silikoosi, joka syntyy hienon piipölyn hengittämisestä kaivostyöntekijöille.

Silikaatteja käytetään lääkehoitona/lääkkeessä mm. antasideissa eli närästyslääkkeissä, näistä saattaa olla pitkäaikaishaittana mahdollisesti munuaiskivien muodostuminen.

Boori(B):

Boorin tiedetään olevan monille eläimille täysin välttämätön ravintoaine. Tutkimuksissa ei olla vielä päästy varmuuteen siitä, onko myös näin ihmisen aineenvaihdunnassa.

Boorin tiedetään osallistuvan ihmisen elimistössä mm. hormonien tuotantoon, aivojen aineenvaihduntaan (tarkkaavaisuus ja motoriikka), boorin uskotaan osallistuvan myös solukalvojen stabilointiin aktivoimalla entsyymiaineenvaihduntaa.

Syitä boorin puutostilaan:

oletetaan klooratun juomaveden, puun kyllästysaineiden, vahvojen alkoholien sekä klooripitoisten antibioottien vähentävän boorin määrää elimistössä.

Boorin puutostilojen aiheuttamista oireista ei voi puhua niin kauan, kun ei ole todennettu sitä että boori on ihmiselle välttämätön hivenaine.

Booria esiintyy ravinnossa 

runsaasti soijassa, luumuissa, rusinoissa, pähkinöissä ja taateleissa.

Luonnossa boori esiintyy usein sitoutuneena täysruokosokeriin, B2-vitamiinin, B6-vitamiinin ja C-vitamiinin muodostamiin komplekseihin esimerkiksi hedelmissä ja muissa ravintoaineissa.

Ylisuuret booriannokset saattavat estää tärkeiden entsyymien aktiviteettia elimistössä. Boorin terapeuttinen alue verrattuna muihin mikrohivenaineisiin on hyvin kapea.

Kivennäisaine- ja hivenainehoitoja tukihoitona suunniteltaessa on otettava huomioon:

1. että hoitojen määrittäminen perustuu aina laajoihin ja luotettaviin mittauksiin elimistön ravinnetasapainosta,

2. samanaikaisesti on syytä mitata myös mahdolliset ympäristömyrkyille altistumat kuten raskasmetallit, puunkyllästysaineet, liikenteen aiheuttamat kertymät tai työympäristöstä saadut altistumat,

3. ravinnon ja sen laadun parantaminen on ensisijainen hoitokeino puutostiloja korjattaessa.

Tiedetään että raffinoitu/puhdistettu ruoka kuten valkea sokeri ja vilja sekä teollisesti valmistetut elintarvikkeen samoin kuin teollisesti keinolannoittein tuotetut vihannekset ja kasvikset heikentävät pysyvästi elimistön ravinnetasapainoa. Mitkään lisäravinneohjelmat eivät korjaa puutostilaa, jos perusravinnetasapaino jää sairastuttavalle tasolle.

Terapeuttisesti turvallisen hoidon suunnitteluun tarvitaan hyvän koulutuksen saaneen ammattihenkilön (terveydenhoitoalan ammattilaisen) apua, sillä monen kivennäis/hivenaineen terapeuttinen alue on hyvin kapea, ravinteita on nautittava oikeissa suhteissa toisiinsa hyödyn saamiseksi, ja lisäksi hoitoa on seurattava riittävän intensiivisesti laboratoriokokein hoitoturvallisuuden takaamiseksi.

 

Huomioitavaa

Täysiarvoisesta, biologisesti (ilman keinolannoitteita, hyönteismyrkkyjä, fungisideja, rikkaruohomyrkkyjä) viljellystä ravinnosta saadaan tasapainoisesti eri ravintoaineita.

Lisäravinnehoidot on hyvä suunnitella yhdessä lääkärin tai ravintohoitoihin perehtyneen terveydenhoitoalan henkilön kanssa.

Tasapaino on tärkeää: ravintoaineita valitessa on syytä huomioida elimistössä vallitseva fysiologinen ravinnetasapaino esimerkiksi kalsiumin ja magnesiumin suhteen, sinkin ja kuparin suhteen, tai natriumin ja kaliumin suhteen.

Kasviperäinen E-vitamiini on elimistössä huomattavasti biologisesti aktiivisempaa (n. 50 %) kuin synteettinen muoto. Sama koskee A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia.

D3-vitamiinin (luonnollisen kolekalsiferolin) tiedetään olevan aktiivisempaa elimistössä kuin D2-vitamiinin.

B-vitamiinien ja C-vitamiinin suhteen ei ole suurta eroa imeytyvyydessä olipa lähde sitten luontainen tai synteettinen.

Annostelusta yleensä: fysiologisia annoksia sisältävät multivitamiini-multimineraaliravinteet ovat jokapäiväiseen pitkäaikaiskäyttöön soveltuvia. Ne täydentävät terveen henkilön päivittäistä ravinnonsaantia.

Lisäravinteet on syytä nauttia aterian tai välipalan yhteydessä, ei siis koskaan tyhjään vatsaan, ja niitä nautittaessa on syytä välttää kahvia, teetä, kolajuomia ja alkoholia.

 

Parametrin kuvaus (Vitamiinit)

A-vitamiini, beetakaroteeni ja karotenoidit

A-vitamiini esiintyy eläinperäisenä retinolimuodossa, kasviperäiset A-vitamiiniesiasteet ovat nimeltään karotenoideja. Elimistö pystyy valmistamaan karotenoideista A-vitamiinia, keskisuuren porkkanan kartotenoidipitoisuus riittää päivittäiseksi A-vitamiinimääräksi.

A-vitamiinin tehtävät elimistössä:

A-vitamiini osallistuu punaisten verisolujen tuotantoon aktivoimalla rautaa.

Valkuaisaineaineenvaihdunnassa ja myös maksan rasva-aineenvaihdunnassa on A-vitamiinilla tärkeä tehtävä.

A-vitamiini on myös tärkeä ihon ja limakalvojen terveydelle sekä näkökyvyn säilymiselle. Puolustusmekanismin apulaisena A-vitamiini lisää vastustuskykyä infektioiden uhatessa. Hyvä ihon ja limakalvojen kunto on suojamuuri bakteereita, viruksia ja erilaisia parasiittejä kuten hiivoja vastaan. On todettu että jo pienikin A-vitamiinin puutos kohottaa infektioriskiä, ripuliin sairastumisen riskiä tai keuhkoinfektion riskiä 2-3-kertaiseksi.

A-vitamiini tehostaa luutumista luunmurtumien jälkeen.

Se vaikuttaa myös hermoston toimintaan vahvistaen hermosoluja aivoissa, selkäytimessä ja periferiassa.

A-vitamiini osallistuu myös sukupuolihormonien tuotantoon ja kasvun ja kehityksen säätelyyn.

A-vitamiinin puutoksen syitä:

stressi, tulehdukset, leikkausten jälkitilat, tupakointi, auringonvalo, maksa-aineenvaihduntahäiriöt, A-vitamiiniköyhä ravinto, lääkeaineet kuten kolesterolia alentavat lääkkeet, ulostuslääkkeet, jotkut unilääkkeet, diabeetikoilla ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä on suurempi A-vitamiinin tarve, runsas alkoholin kulutus lisää A-vitamiinin tarvetta, päätetyöntekijät ja ne jotka lukevat ja kirjoittavat paljon valkoiselle paperille tarvitsevat suurempia A-vitamiinimääriä.

A-vitamiinin puutostilan aiheuttamia vaivoja:

silmien kuivuminen ja punoitus, huono hämäränäkö, raudanpuutos, kohonnut infektioalttius, kohonnut sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyys, lisääntynyt hengitystie- ja keuhkoinfektioriski, lisääntynyt munuaiskiviriski, uupumustilat, kasvuhäiriöt lapsilla, hedelmättömyysongelmat, kuiva ja karkea iho, kuivat ja rosoiset hiukset ja kynnet, alentunut haju-, maku- ja tuntoaisti sekä ruokahaluttomuus.

A-vitamiinin esiintyvyys ravinnossa:

vasikanmaksa, kananmunat, voi, täysmaito, beetakaroteeni/karotenoidipitoisia ruoka-aineita ovat porkkanat, perunat, hunajameloni, pinaatti, aprikoosi, persikat.

Karotenoideja on useissa kasveissa, jotka ovat väriltään keltaoransseja. Tehokkain tapa saada karotenoidit hyvin imeytyvään muotoon on keittää vihannekset, tai tehdä niistä pyree tai mehu.

A-vitamiinin käyttöalueet:

Vanhenemissairaudet, astma, silmäsairaudet etenkin hämäräsokeus, ihon ja hiuspohjan hoito, infektiosairaudet, vatsahaava, PMS-oireet, suojana ympäristömyrkkyjä ja säteilyä vastaan.

A-vitamiinin yliannostus:

A-vitamiini imeytyy ja varastoituu elimistössä ravintoaineista vielä senkin jälkeen kun elimistön A-vitamiinitarve on tyydytetty. Näin syntyy helposti A-vitamiinimyrkytys, jos vitamiinin hoitoannokset ovat hyvin suuria tai henkilöllä on maksan vajaatoimintaa. Myrkytysoireita esiintyy yleensä silloin kun hoitoannokset ovat 50.000-100.000 KY pidemmän aikaa.

On huomioitava että A-vitamiinia käytetään paljon karjan rehussa, jolloin runsaasti lihaa ja etenkin maksaruokia syövillä henkilöillä voi esiintyä korkeita A-vitamiinipitoisuuksia.

Beetakaroteeni/karotenoidi käyttäytyy elimistössä toisin kuin A-vitamiini, se ei kerry elimistöön, eikä elimistö valmista siitä A-vitamiinia, jos A-vitamiinin tarve on jo tyydytetty. Etenkin pienet lapset ja imeväiset ovat hyvin alttiita liiallisille A-vitamiinimäärille. Tästä syystä raskaana olevien ja imettävien ei pitäisi käyttää suuria A-vitamiinimääriä eikä nauttia runsaasti A-vitamiinia sisältäviä ravintoaineita kuten maksaa.

A-vitamiinimyrkytyksen oireita: veren kohonnut kalsiumpitoisuus (hyperkalsemia), hiustenlähtö, päänsärky, näköhäiriöt, särkevät luut ja turvonneet nivelet, huimaus, pahoinvointi ja ripuli, kuiva iho ja huulet, maksan suureneminen, alentunut kilpirauhasen toiminta.

B1-vitamiini(tiamiini)

Elimistö kykenee varastoimaan vain vähäisen määrän B1-vitamiinia, noin 30 mg, siitä syystä sitä on saatava päivittäin lisää ravinnosta välttääksemme puutostilaa.

B1-vitamiinin toiminta elimistössä:

B1-vitamiini osallistuu energia-aineenvaihduntaan, hermoston (etenkin motoriikka/pikkuaivot) toimintaan ja valkuaisainesynteesiin, erityisesti kollageenisynteesiin.

B1-vitamiinin puutoksen syitä:

Runsas alkoholinkäyttö, alentunut saanti ravinnosta mikäli ravinto on teollisesti tuotettua ja raffinoitua, foolihapon puute, kohonnut tarve ruumiillisessa rasituksessa, kuumesairauksissa, stressissä, kilpirauhasen ylitoiminnassa ja maksasairauksissa sekä kasvun aikana lapsilla. Lääkehoidot ja e-pillerit tai vaihdevuosihormonit.

Voimakas oksentelu esimerkiksi alkuraskaudessa tai sytostaattihoitojen jälkeen saattaa aiheuttaa B1-vitamiinin puutosta ja pysyvää pikkuaivovauriota. Tällöin B1-vitamiinin saanti injektioina on täysin välttämätöntä.

B1-vitamiinin rikasta ravintoa: oluthiiva, sianliha, kinkku, kaurajauho, kaurahiutaleet, auringonkukan siemenet, vihreät herneet, peruna.

B1-vitamiinin puutostilan oireita:

Anemia, sekavuustilat, oppimis- ja muistihäiriöt, tasapainohäiriöt (pikkuaivovauriot), päänsärky, nystagmus, sydän- ja verenkiertohäiriöt, immuunisysteemin heikkous, väsymystilat, lihasheikkous, tuntopuutokset etenkin periferiassa ja refleksien aleneminen käsissä ja jaloissa, psyykemuutokset.

B1-vitamiinin tukihoidon käyttöalueet:

anemian hoidossa, puolustusmekanismia vahvistamassa, sydänpotilaiden tukihoitona, alkoholistien vieroitusoireita hoidettaessa tärkeää antaa injektioina, samoin voimakkaasta alkuraskauden pahoinvoinnista kärsiville tai muusta syystä pitkän aikaa voimakkaasti oksentaville kuten esimerkiksi sytostaattihoidoissa oleville. B1-vitamiinia tarvitaan myös silloin kun on lisääntynyt stressi tai urheiluaktiviteettia, ja monissa hermoston stressitilanteissa tai keskushermostosairauksissa, sillä B1-vitamiinilla on positiivinen vaikutus Alzheimerin taudissa, hermostuneisuudessa, depressiossa ja MS-taudissa.

Yliannosriski:

B1-vitamiinilla, tiamiinilla, on hyvin laaja terapeuttinen leveys. Yli 200 mg:n päiväannokset saattavat aiheuttaa huimauksen tunnetta.

B2-vitamiini(riboflaviini)

B2-vitamiini kuuluu tärkeisiin koentsyymeihin (flaviineihin) joilla on hyvin tärkeä merkitys hiilihydraatti-, rasva-, valkuaisaineenvaihdunnassa solun sisällä. B2-vitamiini eli riboflaviini osallistuu elimistön energiatuotantoon ja solukasvuun, lisäksi sillä on antioksidatiivinen vaikutus.

B2-vitamiinin puutostiloihin vaikuttavia tekijöitä:

- kasvuaika, raskauden ja imetyksen aika ja myöhemmin lapsuuden ja nuoruuden aika

- vatsasuolistokanavan häiriöt kuten ripuli, ärtyvä paksusuoli

- geneettiset häiriöt, jotka hidastavat riboflaviinin imeytymistä ravinnosta

- lääkkeiden aiheuttamat imeytymishäiriöt (ehkäisypillerit, rauhoittavat lääkkeet, antibiootit)

- suuri alkoholikulutus

- krooniset sairaudet/vammat, kuten kuumesairaudet, syöpä, kudosvauriot ja palovammat lisäävät B2-vitamiinin tarvetta.

B2-vitamiinin esiintyvyys ravinnossa:

vasikanmaksa, herkkusienet, oluthiiva, pinaatti, jogurtti, täysmaito, kananmuna, juustot.

B2-vitamiinin puutostilan oireita on havaittavissa silmissä (kirvelevä kyynelneste, valonarkuus, kaihimuodostus), veressä (anemiaoireet), ihossa: kivuliaita, kutiavia läiskiä etenkin nenän, suun, korvien ympärillä, haavaumat suupielissä ja huulissa, psyykkiset muutokset.

B2-vitamiinin terapeuttiset käyttöalueet:

B2-vitamiini lisää elimistön antioksidatiivista aineenvaihduntaa, suojelee etenkin ihoa ja silmiä, tukee ympäristömyrkkyjen, erilaisten kemikaalien ja hyönteismyrkkyjen poistumista maksan kautta, riittävä riboflaviinin saanti pitää ihon ja limakalvot terveinä.

B2-vitamiinin yliannoksesta ei ole vaaraa sillä se on vesiliukoinen.

B3-vitamiini(niasiini)

B3-vitamiini esiintyy elintarvikkeissa ja lisäravinteena kahdessa eri muodossa, joko nikotiinihappona tai niasiiniamidina, joista elimistö muodostaa kummastakin niasiinia.

Lisäksi elimistö pystyy muodostamaan niasiinia tryptofaani-nimisestä aminohaposta.

Niasiinin vaikutukset elimistössä:

Niasiini toimii antioksidanttina, se myös säätelee verensokeritasoa sekä osallistuu rasva- ja kolesteroliaineenvaihduntaan.

On osallisena myös geeniaineenvaihdunnassa ja geenivaurioiden korjautumisessa. Soluaineenvaihdunnassa niasiini osallistuu yli 200 entsyymin välityksellä useisiin eri aineenvaihduntatapahtumiin elimistön eri puolilla.

B3-vitamiinin puutoksen syitä:

- liian vähäinen saanti (jo 2-3 viikon B3-vitamiiniköyhä ravinto aiheuttaa puutosoireita)

- suuri alkoholin kulutus

- muiden B-vitamiinien puutos, esim. B2- ja B6-vitamiinin puutos

- pitkäaikaiset lääkekuurit kuten diabetes-lääkkeet, antasidit

- pitkäaikaissairaudet

- kudosvammat ja palovammat.

B3-vitamiinin aiheuttamaa puutostilaa kutsutaan pellagraksi. Oireita esiintyy ihon, suun, huulten, hermoston sekä ruuansulatuselinten alueella.

B3-vitamiinia saadaan seuraavista ravintoaineista: vasikanmaksa, maapähkinät, tonnikala, kana, herkkusienet.

B3-vitamiinirikasta ruokaa/lisäravinteita käytetään sydän- ja verisuonisairauksissa, niveltulehduksissa, diabeteksessa, mielenterveysongelmissa, päänsäryssä sekä suojaamaan elimistöä ympäristömyrkyiltä, sillä niasiinilla on tärkeä rooli etenkin maksan kautta poistuvien myrkkyjen eliminoimisessa (hyönteismyrkyt, kemikaalit, alkoholi, lääkekuurien jäämät).

Yliannostus: Suuret yli 500 mg olevat nikotiinihappoannokset aiheuttavat koko joukon sivuvaikutuksia, esim kasvojen punoitus. Jos B3-vitamiini nautitaan niasiiniamidi-muodossa, ei vastaavia sivuoireita esiinny.

B3-vitamiinin päivittäinen puutosoireilta suojaava annos on 15-18 mg.

Terapeuttinen annos puutostiloja hoidettaessa 300-500 mg.

B6-vitamiini(pyridoksiini)

Elimistö tarvitsee päivittäin B6-vitamiinia.

Sitä saadaan ravinnosta ja elimistö aktivoi sen koentsyymi pyridoxal-5-fosfaatti -muotoon. Tähän B6-vitamiinin aktivoitumiseen tarvitaan elimistössä riittävä sinkki- ja B2-vitaminitaso.

B6-vitamiini osallistuu aktiivimuodossaan yli 100:aan aineenvaihduntaprosessiin elimistössä. Elimistön omat B6-vitamiinivarastot eivät ole mitenkään suuret (noin 150 mg), näin ollen säännöllisen päivittäin ravinnosta saatavan B6-vitamiinin avulla voidaan välttää puutosoireet. Puutosoireiden ennalta ehkäisyyn riittää 1,6-1,8 mg/vrk.

B6-vitamiinin tehtäviä elimistössä ovat mm. tryptofaanin muuntaminen niasiiniksi eli B3-vitamiiniksi, normaalin verensokeritason säilyttäminen, rasva-aineenvaihdunta, valkuaisaineiden synteesi aminohapoista sekä hermojen välittäjäainetuotantoon osallistuminen/tukeminen. Näitä välittäjäaineita ovat mm. serotoniini, dopamiini ja noradrenaliini.

B6-vitamiini osallistuu myös hemoglobiinin tuotantoon.

Syitä B6-vitamiinin puutokseen:

- ravinnon suuret valkuaismäärät lisäävät B6-vitamiinin tarvetta

- kroonisten sairauksien jälkitilana esiintyy usein B6-vitamiinipuutetta (astma, sydän- ja verenkiertosairaudet, diabetes, munuaissairaudet, reumasairaudet)

- korkea ikä aiheuttaa B6-vitamiinin puutosoireita koska imeytyminen on heikentynyt. Toisaalta ikäihmiset saattavat syödä B6-vitamiiniköyhää ravintoa

- pitkäaikainen lääkkeiden käyttö vähentää B6-vitamiinin imeytyvyyttä ja lisää B6-vitamiinitarvetta, mm. e-pillerit kuuluvat tähän ryhmään

- tupakointi, runsas alkoholin ja kahvin juonti vähentää B6-vitamiinipitoisuutta elimistössä ja johtaa puutostilaoireisiin

- nopean kasvun vaiheet raskaus- ja imetysaikana sekä lapsuudessa ja nuoruudessa

- ruuansulatusongelmat vähentävät B6-vitamiinin imeytymistä (ripuli, maksavaivat, ärtynyt suoli)

- B6-vitamiinia saattaa puuttua myös silloin kun hemoglobiinisynteesi on voimakasta.

B6-vitamiinipuutokseen liittyy usein myös muiden B-vitamiinien kuten niasiinin ja riboflaviinin alentunut taso.

B6-vitamiinirikasta ravintoa:

vasikanmaksa, perunat, banaanit, linssit, oluthiiva, kirjolohi, nieriä, siika, muikku, lehtikaali, pinaatti.

Ruuanvalmistuksessa on huomioitava että B6-vitamiini on erittäin lämpö- ja valoherkkä eli se häviää helposti keitettäessä tai kun ruoka-aineet altistuvat valolle. Myös nykyaikaiset tavat kuivata ja esikypsentää ruokaa saattavat aiheuttaa 10-50 % pudotuksen elintarvikkeiden B6-vitamiinipitoisuuteen. Ravintoaineet joissa on runsaasti kuitua luovuttavat hitaasti tai ei ollenkaan B6-vitamiininsa. Esimerkiksi soijapapu sisältää paljon B6-vitamiinia mutta siitä elimistö pystyy hyödyntämään vain puolet verrattuna samankokoiseen liha/kala-annokseen.

B6-vitamiinipuutoksen oireita:

anemia, kohonnut arterioskleroosiriski, iho-oireet (punoittavat, hilseilevät, rasvoittuvat, kipeät ja kihelmöivät läiskät etenkin suun, nenän ja korvien ympärillä), lisääntynyt tulehdusalttius, kipeät halkeamat suupielissä ja huulissa, taipumus munuaiskivien muodostumiseen kalsiumoksalaatista, hermosto-oireita sekä periferiassa että keskushermoston alueella.

B6-vitamiinia käytetään hoitotyössä mm. anemiapotilailla, arterioskleroosin uhatessa, reumapotilailla, diabeetikoilla, erilaisissa hermostoperäisissä vaivoissa, PMS- oireissa.

Terapeuttinen annos on 50-200 mg/vrk.

B12-vitamiini(kobalamiini)

B12-vitamiinimolekyyli on muodostunut kobolttiatomin ympärille. Synteettinen B12-vitamiinimuoto on hydroksikobalamiini tai syanokobalmiini, se muuntuu elimistössä metylkobalamiiniksi tai 5-d-oksyadenosylkobalamiiniksi. Vatsan limakalvojen tuottama valkuaisaine, jota kutsutaan nimellä 'intrinsic factor' (sisäinen tekijä) on välttämätön B12-vitamiinin imeytymiselle ravinnosta.

Elimistön B12-vitamiinivarasto on noin 2-5 mg, siitä suurin osa on maksassa. Puutostilan syntymistä estää 3 mikrogramman päivittäinen saanti ravinnosta.

B12-vitamiini oasllistuu elimistössä mm.

- aminohappo- ja rasva-aineenvaihduntaan,

- foolihappoaineenvaihduntaan,

- hermosolujen suojaamiseen/ myeliinikalvon tuotantoon

- DNA-tuotantoon yhdessä foolihapon kanssa.

B12-vitamiinin puutostilan syitä:

- kasvisravinto, etenkin tiukka vegaaniruokavalio

- korkea ikä: 65 ikävuoden jälkeen B12-vitamiini imeytyy huonosti, koska elimistön limakalvot ovat ohentuneet/kuivuneet, näin ollen myös vatsasta erittyy vähän tai ei ollenkaan intrinsic factor’ia, joka on välttämätön B12-vitamiinin imeytymiselle elimistöön

- raskaus- ja imetysaika

- maksasairaudet

- suolistosairaudet

- runsas alkoholin kulutus

- tupakointi

- pitkäaikainen lääkkeiden käyttö, etenkin e-pillerit.

Kasviperäisissä ravintoaineissa ei ole juuri ollenkaan B12-vitamiinia. Vaikka elimistömme suolistobakteerit tuottavat pieniä määriä B12-vitamiinia muistuttavaa molekyyliä, se ei täytä elimistön tarpeita.

B12-vitamiinin on myös hyvin lämpöherkkää, joten se häviää ruuanvalmistuksessa helposti.

B12-vitamiinirikasta ravintoa:

vasikanmaksa, simpukat, lohikalat, naudanliha (etenkin filee), kananmunat, emmental-juusto, täysmaito.

B12-vitamiinin puutosoireita ovat:

antioksidanttisuojan heikkeneminen elimistössä, toiminnallinen foolihapon puute, ns. suurisoluinen anemia ja siitä johtuva keskittymiskyvyn heikkeneminen sekä väsyneisyys ja heikkous, immuunisysteemin heikkeneminen, verihiutaleitten tuotannon aleneminen, verenvuotovaara, oireet sekä perifeerisessä että keskushermostossa (periferiassa käsien ja jalkojen tuntohäiriöt, koordinaatiokyvyn heikkeneminen ja epävarma kävely, keskushermoston osalta lisääntynyt aggressiivisuus, muistihäiriöt, sekavuustilat, masennus, jopa psykoottiset oireet).

Muita oireita:

näkökyvyn heikkeneminen, sokeat läiskät näkökentässä, lisäksi ruuansulatuselimistön alueella suun ja kielen limakalvon muuttuminen kuivaksi ja kivuliaan tulehtuneeksi, ummetus, ruokahalunmenetys, painonputoaminen.

B12-vitamiinihoidoissa on huomioitava, ettei B12-vitamiini imeydy suoliston kautta mikäli vatsalaukkuun on tehty leikkauksia, tai on todettu atrofinen vatsan limakalvo. Tällöin vitamiini on säännöllisesti pistettävä lihakseen.

B12-vitamiinin käyttöalueita:

ruokahaluttomuus, voimattomuus ja energian vähyys. Stressitilanteissa, infektioista toipumisessa tai suurten leikkausten tai vammojen jälkeen, allergioiden hoidossa, arterioskleroosihoitoa tuettaessa, psyykkisissä häiriöissä etenkin ikäihmisillä joiden oireet aiheutuvat B12-vitamiinipuutoksesta. B12-vitamiini helpottaa myös herpes-infektioihin ja trigeminusneuralgiaan (kolmoishermosärky) liittyviä kipuja, tällöin hoito pistoksina. B12-vitamiinipuutoksen aiheuttaman anemian hoidossa pistokset ovat tärkein hoitomuoto. Yliannostuksesta terveellä henkilöllä ei ole todettu myrkyllisiä reaktioita edes suurilla, yli 10 mg päivässä annetuilla annoksilla. Jos käytetään pistoshoitoja saattavat allergiset reaktiot liittyä valmisteen apuaineisiin.

Terapeuttinen annos on 100-200 mikrogrammaa/ vrk.

C-vitamiinin(askorbiinihappo)

Koska ihmiseltä ja muutamilta muilta nisäkäslajeilta puuttuu kyky syntetisoida C-vitamiinia, on ravinnosta saatava C-vitamiini ainoa suoja C-vitamiinin puutteesta johtuvaa keripukkia vastaan.

Puutosoireita ennalta ehkäisevä päivittäisannos on 75-100 mg.

C-vitamiinin merkitys elimistössä:

- C-vitamini osallistuu antioksidatiiviseen aineenvaihduntaan joka suojelee soluja vapaiden radikaalien aiheuttamilta vauriolta

- C-vitamiini osallistuu myös kolesteroliaineenvaihduntaan; jos C-vitamiinitaso laskee niin kolesterolitaso veressä ja maksassa nousee

- C-vitamiini on tärkeä maksan entsyymejä aktivoiva aine kun elimistö poistaa toksisia myrkyllisiä ympäristömyrkkyjä, kuten hyönteismyrkkyjä, elintarvikkeiden lisäaineita, raskasmetalleja ja lääkeaineiden jäämiä

- C-vitamiini osallistuu myös raudan imeytymisprosessiin, hormonituotantoon, solun energia-aineenvaihduntaan, kollageenituotantoon, histamiinitason säätelyyn ja hermojen välittäjäainetuotantoon (mm. serotoniini ja noradrenaliini).

C-vitamiinin puutoksen syitä:

- C-vitamiiniköyhä ravinto, jo 1-2 viikon liian vähäinen saanti johtaa puutostilaan

- krooniset sairaudet ja stressi (diabetes, munuaissairaudet, nivelsairaudet, suuri alkoholin kulutus, kuume, palovammat, kudos- ja luustovammat)

- pitkäaikaiset lääkekuurit alentavat C-vitamiinin imeytymistä

- ikääntyminen heikentää C-vitamiinin imeytymistä erityisesti jos samanaikaisesti on vaivana pitkäaikaissairaus

- elämän kasvuvaiheiden aikana lapsuudessa, nuoruudessa sekä raskauden ja imetyksen aikana on C-vitamiinin tarve lisääntynyt, tällöin saattaa olla vaara että ravinnosta ei saa riittävästi C-vitamiinia

- tupakointi vähentää C-vitamiinin imeytymistä sekä lisää C-vitamiinin tarvetta elimistössä.

C-vitamiinin puutoksen aiheuttamia oireita:

- sidekudoksen heikentyminen kollageenisynteesin estyminen, se johtaa verisuonten seinämien heikentymiseen

- verenvuototaipumus lisääntyy ihossa, ikenet vuotavat verta, haavan paraneminen hidastuu

- masennusoireet, persoonallisuuden muutokset, koska hermojen välittäjäaineen tuotanto on alentunut

- imuuniteetin heikkeneminen ja infektioriskin kohoaminen

- väsyneisyys, heikkous, fyysinen uupumustila

- elimistön suojautumiskyky normaalin soluaineenvaihdunnan tuottamilta vapailta radikaaleilta (= ’jätteiltä’) vähenee, jolloin riski sairastua infektioihin, sydänsairauksiin, niveltulehduksiin, syöpään jne. lisääntyy.

C-vitamiinirikasta ravintoa:

Parsakaali, ruusukaali, marjat kuten mustaherukka, lakat/hillat, mansikat, paprika, hedelmät, sitrushedelmät greippi, appelsiini, perunat, hapankaali.

Hedelmät ja vihannekset sisältävät suuria määriä C-vitamiinia, mutta sen sijaan viljat, liha ja maitotuotteet sisältävät sitä varsin vähän. C-vitamiini on vesiliukoinen ja tuhoutuu helposti, ruuan valmistuksessa se häviää kuumennettaessa keitinveteen tai oksidoituu menettäen tehonsa.

C-vitamiinia lisäravinteena annostellessa on hyvä muistaa että elimistö pystyy käyttämään 300 mg:n annoksesta noin 90 prosenttia hyödyksi. Korkeammista kerta-annoksista loput poistuu elimistöstä virtsan mukana. C-vitamiini on suositeltavaa nauttia tabletteina tai kapseleina jotka vapauttavat vaikuttavan aineen vähitellen. Näin taataan C-vitamiinin riittävä pitoisuus koko päivän ajaksi ja vältytään suurten kerta annosten aiheuttamilta sivuvaikutuksilta.

Terapeuttinen C-vitamiiniannos on 1.000-10.000 mg/vrk puutostiloja hoidettaessa tai stressin/sairauksien aikana.

C-vitamiinin käyttöalueet tukihoidossa:

- allergiat, C-vitamiini alentaa histamiinitasoa veressä ja sidekudoksessa

- sydän- ja verisuonisairaudet, C-vitamiini alentaa kolesterolitasoa veressä ja maksassa, näin vähentäen verisuonten kalkkeutumisriskiä

- diabetes, C-vitamiini osallistuu sekä verensokerin säätelyyn että parantaa tulehduksia ja nopeuttaa haavojen paranemista

- raudanpuutoksen aiheuttama anemia

- puolustusmekanismin vahvistaminen infektiosairauksia vastaan

- C-vitamiini auttaa hillitsemään vuotoja henkilöillä jotka kärsivät peräpukamista tai joilla on muuten vuototaipumusta

- lisäksi C-vitamiinin säännöllinen saanti ravinnosta ja mahdollisesti lisäravinteena auttaa elimistöä poistamaan ympäristömyrkkyjä ja suojautumaan niiden tuomilta terveysriskeiltä, parantaa ihon ja sidekudoksen kuntoa, suojaa tupakoinnin ja runsaan alkoholinkäytön tuomilta haitoilta.

C-vitamiinin yliannoksesta:

Hyvin suuret C-vitamiinikerta-annokset saattavat aiheuttaa pahoinvointia, ilmavaivoja ja ripulia, C-vitamiini vähentää verenohennuslääkkeen tehoa. Henkilöiden joilla on taipumusta kihtiin tai munuaiskiviin on syytä välttää suurten C-vitamiiniannosten nauttimista.

D-vitamiini(kalsiferoli)

D-vitamiini on ainut vitamiini, jonka biologisesti aktiivinen muoto ihmisen aineenvaihdunnassa on hormoni. D3-vitamiini, jota myös kolekalsiferoliksi kutsutaan, muodostuu ihossamme auringonvalon vaikutuksesta, kun riittävästi kolesterolia on saatavilla. Nuoren ihmisen elimistö tuottaa 10-15 minuutissa riittävästi D-vitamiinia elimistön päivän tarpeisiin, jos kädet ja kasvot ovat auringonpaisteelle altistuneena.

D-vitamiini varastoituu elimistössä maksaan ja se aktivoituu uudestaan munuaisissa elimistön tarpeen mukaan. Näin ollen maksan ja munuaisten hyvä toiminta on tärkeää optimaaliselle D-vitamiinitason saavuttamiselle.

Päivittäinen puutosoireiden synnyltä suojaava annos on 10-15 mcg.

Toinen D-vitamiinimuoto, D2-vitamiini, jota sanotaan ergokalsiferoliksi on syntetisoitu, ja sitä tuotetaan altistamalla tiettyjä sieniä ultraviolettivalolle.

D-vitamiinin toiminta elimistössä:

- D-vitamiini osallistuu elimistön kalsium- ja muiden mineraalien aineenvaihduntaan luustossa ja hampaistossa

- D3-vitamiini aktivoi puolustusmekanismia mm. tulehdustaudeilta suojaten

- D3-vitamiini osallistuu myös soluaineenvaihdunnan säätelyyn sidekudostuotannossa.

D-vitamiinin saanti ravinnosta: 

D-vitamiinirikasta ravintoa ovat mm. lohikalat, tonnikala, kananmuna, vasikanmaksa, voi, kovat juustot.

Syitä D-vitamiinin puutoksiin:

- vegaaniruokavalio, mikäli auringonvaloa ei ole riittävästi saatavilla

- korkea ikä hidastaa D-vitamiinin tuotantoa ihossa sekä sen imeytymistä ravinnosta

- vuodenaikojen vaihtelu altistaa pimeän aikana D-vitamiinipuutoksille

- ruuansulatusongelmat, etenkin kroonisten maksa- ja sappisairauksien yhteydessä, tällöin ei myöskään D-vitamiini varastoidu maksaan riittävästi

- munuaisvaivat, jolloin D-vitamiini ei voi aktivoitua varastomuodosta aktiiviseen muotoon elimistössä.

D-vitamiinin puutostilan seurauksia lapsuudessa ja nuoruudessa:

luuston ja sidekudoksen rakennevauriot/riisitauti, ärtyneisyys ja levottomuus, heikentynyt immuunivaste, infektioherkkyys, hampaiden kehitysvauriot.

D-vitamiinin puutosoireita aikuisiällä:

mineraalikatoa luustosta, kuulon heikkeneminen ja korvien suhina, heikentynyt immuunivaste, infektioherkkyys, lihasheikkous etenkin lantion alueella (vaikea on nousta ylös tuolilta tai nousta ylös portaita). Kognitiivisten toimintojen heikkeneminen.

D-vitamiinin käyttöalueita tukihoitona: luuston aineenvaihduntaongelmat sekä lapsuudessa että aikuisiällä, puolustusmekanismin tukeminen.

Terapeuttinen päiväannos puutostiloja hoidettaessa on 20-40 mcg.

D-vitamiinin yliannostuksesta:

D-vitamiini on erittäin toksinen suurilla annoksilla. Yli 100 mikrogramman (4000 kansainvälistä yksikköä) D-vitamiiniannos päivää kohti johtaa lapsilla kalsiumtason nousuun veressä (hyperkalsemia). Aikuisilla säännöllinen yli 1000 mikrogramman päivittäinen annos altistaa munuaiskiville.

E-vitamiini (tokoferoli)

E-vitamiinin nimellä kutsutaan ryhmää tokoferoleja, joiden biologinen aktiviteettitaso elimistössämme vaihtelee suuresti:

Jos alfatokoferolin taso on 100, on betatokoferolin taso 50, gammatekoferolin taso 10-30 ja deltatokoferolin taso 1.

Kun ravintoaineen E-vitamiinitaso ilmoitetaan, on tärkeä tietää vaikuttavuutta arvioidessa, onko kyseessä alfatokoferoli tai ehkä gammatokoferoli, esimerkiksi auringonkukan siemenissä on vähemmän E-vitamiinia kuin soijapavuissa, mutta auringonkukan siementen alfatokoferoli on biologisesti aktiivisempaa kuin soijaöljyn sisältämä gammatokoferoli.

E-vitamiinin toiminta elimistössä:

E-vitamiini on ennen kaikkea antioksidantti, se on täkein rasvaliukoinen antioksidantti. Se suojelee solukalvojen rasvahappoja vapaiden radikaalien hyökkäykseltä.

E-vitamiini estää myös tukoksien syntymistä verisuoniin, se on luonnollinen verenohentaja lisäämättä kuitenkaan verenvuotoriskiä terveillä henkilöillä.

Syitä E-vitamiinin puutokseen:

- riittämätön E-vitamiinin saanti ravinnosta. E-vitamiini tuhoutuu helposti nykyisissä elintarvikkeiden tuotantovaiheissa. Esimerkiksi valkoinen vilja ei sisällä juuri ollenkaan E-vitamiinia verrattuna täysjyväviljaan

- lisäksi nykyiset ravintotottumukset, jolloin ihmiset syvät paljon monityydyttämättömiä rasvahappoja, lisää elimistön E-vitamiinitarvetta antioksidanttina

- ympäristön saastuminen lisää myös E-vitamiinin suojaavaa tarvetta elimistössä

- myös elimistön heikko C-vitamiinin tai seleenin saanti lisää elimistön E-vitamiinin tarvetta tehokkaana antioksidanttina

- E-vitamiinin imeytyminen on heikentänyt maksa-, sappi- tai haimavaivoja kärsivien henkilöiden ruuansulatuskanavassa

- myös vastasyntyneet saattava kärsiä E-vitamiinin puutteesta, koska heillä on hyvin vähäinen kyky käyttää ravintorasvoja hyväkseen ja E-vitamiinivarasto on pieni

- myös kohonnut oksidatiivisen stressin taso esimerkiksi urheilijoilla, tupakoitsijoilla tai alkoholin suurkuluttajilla lisää E-vitamiinivajetta elimistössä.

E- vitamiinin päivittäinen saantisuositus puutostilan ehkäisemiseksi on 12 mg.

E-vitamiinin puutoksen aiheuttamia oireita:

hedelmättömyys, sydänlihassolujen rappeutuminen, lihasheikkous, infektioalttius, arterioskleroosin lisääntyminen, reumataipumuksen lisääntyminen.

E-vitamiinipitoisia ravintoaineita: 

auringonkukan siemenet, vehnänalkiot, täysjyvävilja, mantelit, pähkinät, lohikalat, kananmuna.

E-vitamiinin käyttöalueita:

- Anemian hoito. E-vitamiini stabilisoi punaisten verisolujen seinämää ja parantaa niiden toimintakykyä sekä pidentää elinikää

- Ihon hoitoon E-vitamiinia käytetään paikallisesti nopeuttamaan haavojen paranemista, raskausarpien häviämistä. E-vitamiini parantaa ihon ja limakalvon kuntoa myös sisäisesti nautittuna

- E-vitamiini suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta, se kohentaa immuunivastetta ja hidastaa harmaakaihin etenemistä

- E-vitamiini helpottaa PMS- oireita

- E-vitamiini suojelee ympäristömyrkkyjen vaikutukselta sekä auttaa elimistöä puhdistamaan lääkeainejäämiä

- E-vitamiini on tunnettu vanhenemisen hidastaja

Terapeuttinen päiväannos puutostiloja hoidettaessa on 100-800 mg.

E-vitamiinin yliannostuksesta:

Päivittäinen E-vitamiiniannos 400-800 mg ei aiheuta terveelle ihmiselle minkäänlaisia myrkytysreaktioita. Jopa 1600 mg:n päivittäisillä hoitoannoksilla ei ole huomattu mitään haittoja. On kuitenkin huomattava että henkilöt joilla on verenohennushoitoja joutuvat välttämään korkeita E-vitamiiniannoksia koska E-vitamiini myös ohentaa verta.

Myös diabetes-potilaiden on huomioitava että E-vitamiini vähentää insuliinin tarvetta, näin ollen entisillä insuliinihoitoannoksilla voi aiheutua liian matala verensokeritaso.

E-vitamiinihoitoa aloitettaessa on syytä nostaa annosta 100 mg:n päiväannoksin turvallisen/yksilöllisen, sopivan annoksen löytämiseksi.

K-vitamiini

K-vitamiini esiintyy luonnossa kahdessa eri muodossa. K1-vitamiini (fyllokinoni) on kasviperäinen ravintoaine, kun taas K2-vitamiini (menakinoni) on eläinperäinen ja bakteerien tuottama.

Suoliston bakteerikanta voi tuottaa pieniä määriä K-vitamiinia, minkä elimistö voi käyttää hyväkseen K-vitamiinitarpeen kattamiseksi.

K-vitamiinin vaikuttavuus elimistössä:

K-vitamiini osallistuu mm. veren hyytymistekijöiden tuotantoon ja säätelyyn sekä luuston aineenvaihduntaan.

K- vitamiini puutostiloja ennalta ehkäisevä päivittäisannos on 60-80 mikrogrammaa.

Syitä K-vitamiinin puutostiloihin:

- maksasairaudet

- suuri alkoholin kulutus

- pitkäaikaislääkitykset jotka tuhoavat suolistoflooraa kuten laajakirjoiset antibiootit tai lääkkeet jotka estävät K-vitamiinin imeytymistä ja aktivoitumista suolistosta

- rasva-aineenvaihdunnan häiriöt joita on etenkin sappi-, maksa- ja haimapotilailla

- vastasyntyneiden alentunut K-vitamiinin synteesikyky

- K-vitamiinin puutostilat aiheuttavat elimistössä epänormaaleja verenvuotoja. Myös normaali luuston rakentuminen estyy.

K-vitamiinipitoisia ravintoaineita:

pinaatti, parsakaali, vihreä kaali, naudan maksa, vihreä tee, kananmuna, voi.

Elimistön oma suolistoflooran toimesta tapahtuva K-vitamiinin tuotanto kattaa merkittävän osan päivittäisestä tarpeesta, jopa puolet.

K-vitamiinin käyttöalueita:

vastasyntyneiden vuototaipumus joka hoidetaan yleensä K-vitamiini-injektiolla heti syntymän jälkeen, osteoporoosipotilaat.

Terapeuttinen päiväannos puutostiloja hoidettaessa on 60-100 mikrogrammaa.

K-vitamiinin yliannostelusta:

K-vitamiinin myrkkyvaikutuksista ei ole löydettävissä tietoa kirjallisuudessa.

Huomioitavaa

Täysiarvoisesta, biologisesti (ilman keinolannoitteita, hyönteismyrkkyjä, fungisideja, rikkaruohomyrkkyjä) viljellystä ravinnosta saadaan tasapainoisesti eri ravintoaineita.

Lisäravinnehoidot on hyvä suunnitella yhdessä lääkärin tai ravintohoitoihin perehtyneen terveydenhoitoalan henkilön kanssa.

Tasapaino on tärkeää: ravintoaineita valitessa on syytä huomioida elimistössä vallitseva fysiologinen ravinnetasapaino esimerkiksi kalsiumin ja magnesiumin suhteen, sinkin ja kuparin suhteen, tai natriumin ja kaliumin suhteen.

Kasviperäinen E-vitamiini on elimistössä huomattavasti biologisesti aktiivisempaa (n. 50 %) kuin synteettinen muoto. Sama koskee A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia.

D3-vitamiinin (luonnollisen kolekalsiferolin) tiedetään olevan aktiivisempaa elimistössä kuin D2-vitamiinin.

B-vitamiinien ja C-vitamiinin suhteen ei ole suurta eroa imeytyvyydessä olipa lähde sitten luontainen tai synteettinen.

Annostelusta yleensä: fysiologisia annoksia sisältävät multivitamiini-multimineraaliravinteet ovat jokapäiväiseen pitkäaikaiskäyttöön soveltuvia. Ne täydentävät terveen henkilön päivittäistä ravinnonsaantia.

Lisäravinteet on syytä nauttia aterian tai välipalan yhteydessä, ei siis koskaan tyhjään vatsaan, ja niitä nautittaessa on syytä välttää kahvia, teetä, kolajuomia ja alkoholia.

Parametrin kuvaus: (Aminohapot)

Proteiinit ovat rakenteeltaan monimutkaisempia kuin hiilihydraatit tai rasvat, ne sisältävät typpeä ja osallistuvat elimistössä tärkeisiin aineenvaihduntatapahtumiin.

Valkuaisaineet ovat kehorakenteemme ’kulmakiviä’ – ne muodostavat viidesosan painostamme; lihakset, luusto ja iho ovat erityisen proteiinipitoisia. Valkuaisaineet ovat välttämättömiä normaalille kasvulle ja kudosvaurioiden korjaantumiselle. Ensimmäisiä valkuaisainepuutoksen oireita ovat hiusten ja kynsien kasvun tyrehtyminen ja haavojen hidas paraneminen.

Valkuaisaineilla on tärkeä tehtävä myös erilaisten elintoimintojen säätelijänä: kaikki entsyymit ja miltei kaikki hormonit rakentuvat valkuaisaineista.

Valkuaisaineet kuljettavat ravintoaineita ja happea elimistössä.

Valkuaisaineita ovat myös useat puolustusmekanismin osiot kuten immunoglobuliinit ja vasta-aineet.

Valkuaisaineet rakentuvat pitkistä aminohappoketjuista. Ravinnon valkuainen pilkkoutuu suolistossa aminohapoiksi. Ne imeytyvät elimistöön, joka muodostaa niistä tarvitsemiaan, uusia valkuaisaineyhdisteitä.

Aminohappoja on kaikkiaan 22, niistä kolmetoista voi elimistö itse valmistaa pienemmistä molekyyleista. Loput yhdeksän ns. essentielliä eli välttämätöntä aminohappoa on saatava ravinnosta. Jos vaikka vain yksi näistä puuttuu elimistöstä, ei se kykene pysymään terveenä, vaan alkaa ilmetä puutosoireita

Essentiellit eli välttämättömät aminohapot ovat:

- histidiini (ravinnossa: sianliha, naudanliha, lohikalat, kana, soijapapu, maapähkinät, linssit)

- isoleusiini (ravinnossa: maapähkinät, lohikalat, vasikan/ naudanliha/filee, kik-pavut, kokojyväriisi)

- leusiini (ravinnossa: maapähkinät, lohikalat, vasikan/ naudanliha/filee, kik-pavut, kokojyväriisi)

- lysiini (ravinnossa: sianliha, meriravut, naudanliha, soijapavut, linssit)

- metioniini(kysteiini)(ravinnossa:lohikalat,kalkkuna,kana,soijapavut,cashew-pähkinät,kananmuna)

- fenylalaniini (tyrosiini) (ravinnossa: soijapavut, maapähkinät, mantelit, naudanliha/filee, lohikalat)

- treoniini(ravinnossa:soijapavut,linssit,purolohi,kana,maapähkinät,kanamuna,vehnänalkiot)

- tryptofaani (ravinnossa: cashew- pähkinät, vasikanliha/filee, kana, auringonkukansiemenet, kaurahiutaleet, kananmuna)

- valiini(ravinnossa: maapähkinät,lohikalat,vasikan/naudanliha/filee,kik- pavut,kokojyväriisi)

Laadullisesti korkeatasoista valkuaisainetta, joka sisältää kaikki yhdeksän välttämätöntä aminohappoa kutsutaan ’täydelliseksi’ valkuaiseksi.

Eläinperäinen valkuainen on yleisesti ottaen täydellisempää kuin kasvisperäinen. Kanamuna ja maito ovat laadullisesti, aminohappopitoisuudella mitaten parhaita valkuaislähteitä. Ne sisältävät kaikki yhdeksän välttämätöntä aminohappoa elimistössä parhaiten imeytyvässä muodossa.

Eri kasvilajeista peräisin olevassa valkuaisessa on eroja sen sisältämien välttämättömien aminohappojen suhteen. Oikealla tavalla yhdisteltynä voidaan näistä aminohappolähteistä saada myös kasvissyöjälle täydellinen ’aminohapposaalis’ – valkuaisainepitoinen ravinto.

Jos kananmunan valkuaisarvoksi oletetaan 100, on maidon, juuston ja soijan arvo 85, tonnikalan ja naudan fileen arvo on 83, ruisjauhon ja maissin 75, papujen 73, ja vehnäjauhon 56.

Kasvisravinnon sisältämän valkuaisen imeytyvyyttä voi parantaa idättämällä (siemenet) ja hapattamalla (ruisleipä, hapankaali).

Valkuaisainepitoista ruokaa ei pitäisi koskaan valmistaa tai lämmittää mikroaaltouunissa, sillä mikroaaltoenergia denaturoi ja muuntaa valkuaisen rakennetta niin, etteivät suoliston proteaasit, valkuaisaineita aminohapoiksi hajottavat etsyymit ’tunnista’ proteiinirakennetta ja näin ravinto menee hukkaan.

Parametrin kuvaus (Koentsyymit)

B3-vitamiini (niasiini)

Esiintyy elintarvikkeissa ja lisäravinteena kahdessa eri muodossa, joko nikotiinihappona tai niasiiniamidina, joista elimistö muodostaa kummastakin niasiinia.

Lisäksi elimistö pystyy muodostamaan niasiinia tryptofaani-nimisestä aminohaposta.

Niasiinin vaikutukset elimistössä:

Niasiini toimii antioksidanttina, se myös säätelee verensokeritasoa sekä osallistuu rasva- ja kolesteroliaineenvaihduntaan.

On osallisena myös geeniaineenvaihdunnassa ja geenivaurioiden korjautumisessa. Soluaineenvaihdunnassa niasiini osallistuu yli 200 entsyymin välityksellä useisiin eri aineenvaihduntatapahtumiin elimistön eri puolilla.

B3-vitamiinin puutoksen syitä:

- liian vähäinen saanti (jo 2-3 viikon B3-vitamiiniköyhä ravinto aiheuttaa puutosoireita)

- suuri alkoholin kulutus

- muiden B-vitamiinien puutos, esim. B2- ja B6-vitamiinin puutos

- pitkäaikaiset lääkekuurit kuten diabetes-lääkkeet, antasidit

- pitkäaikaissairaudet

- kudosvammat ja palovammat.

B3-vitamiinin aiheuttamaa puutostilaa kutsutaan pellagraksi. Oireita esiintyy ihon, suun, huulten, hermoston sekä ruuansulatuselinten alueella.

B3-vitamiinia saadaan seuraavista ravintoaineista:

vasikanmaksa, maapähkinät, tonnikala, kana, herkkusienet.

B3-vitamiinirikasta ruokaa/lisäravinteita käytetään sydän- ja verisuonisairauksissa, niveltulehduksissa, diabeteksessa, mielenterveysongelmissa, päänsäryssä sekä suojaamaan elimistöä ympäristömyrkyiltä, sillä niasiinilla on tärkeä rooli etenkin maksan kautta poistuvien myrkkyjen eliminoimisessa (hyönteismyrkyt, kemikaalit, alkoholi, lääkekuurien jäämät).

Yliannostus: Suuret yli 500 mg olevat nikotiinihappoannokset aiheuttavat koko joukon sivuvaikutuksia, esim kasvojen punoitus. Jos B3-vitamiini nautitaan niasiiniamidi-muodossa, ei vastaavia sivuoireita esiinny.

B3-vitamiinin päivittäinen puutosoireilta suojaava annos on 15-18 mg.

Terapeuttinen annos puutostiloja hoidettaessa 300-500 mg.

Biotiini

Biotiini on monien soluaineenvaihduntaan osallistuvien entsyymien välttämätön rakenneosa. Suurin osa elimistön tarvitsemasta biotiinista saadaan ravinnosta, mutta elimistö pystyy myös tuottamaan pieniä määriä suolistobakteerien avulla ja näin kattamaan osan päivätarpeesta.

Biotiini osallistuu elimistössä seuraaviin elintoimintoihin:

- rasva-aineenvaihdunta, mm. rasvahappojen hajottaminen on riippuvainen biotiinientsyymin toiminnasta, samoin kuin linoleenihapon muuntaminen eri Omega-3-rasvahapoiksi

- verensokeritason säätely ja hypoglykemian ennaltaehkäisy

- solukasvu, mm. DNA-synteesi ja optimaalinen solukasvu on riippuvainen biotiinista.

Päivittäinen biotiiniannos puutosoireiden ennaltaehkäisyyn on 30-100 mikrogrammaa.

Biotiinin puutostiloja aiheuttaa mm. raskaus- ja imetysaika, monet lääkeaineet, kuten antibiootit sekä alentunut biotiinin saanti ravinnosta.

Biotiinin puutosoireita elimistössä:

- lapsilla kasvun hidastuminen sekä fyysisen että henkisen kehityksen keskeytyminen

- aikuisilla oksentelu, vatsavaivat, hiustenlähtö, lihassäryt

- ihon punoitus ja hilseily etenkin suun ja nenän ympärillä

- raajojen tuntopuutokset, mielialanvaihtelut, masennustaipumus, väsymys.

Biotiinin esiintyvyys ravinnossa:

vasikan maksa, soijapavut, oluthiiva, vehnänleseet, kaurahiutaleet, herkkusienet, kananmuna, avokado, täysmaito, melassi.

Biotiinia käytetään myös iho-, hius- ja kynsisairauksien hoidossa.

Terapeuttinen annos puutostiloja hoidettaessa: on 100-300 mikrogrammaa.

Biotiinista ei ole ilmoitettu mitään toksisia sivuvaikutuksia suurillakaan päiväannoksilla (yli 60 mg päivää kohti).

Pantoteenihappo

Pantoteenihappo muodostaa tärkeän osan koensyymi-A:sta, joka vastaa solun energia-aineenvaihdunnasta ja osallistuu yli sataan reaktioon hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihdunnassa.

Pantoteenihapon funktiot elimistössä:

- osallistuminen solun energia-aineenvaihduntaan sekä valkuaisaine- ja rasvasynteesiin, mukaan lukien hemoglobiinin ja asetyylikoliinin tuotanto

- myös soluseinämien rasvahappoaineenvaihdunta

- kolesterolituotannon tukeminen

- sukupuolihormonin, steroidihormonien ja D-vitamiinin tuotannon tukeminen.

Päivittäinen annos puutostilan ennalta ehkäisyyn on 6 mg.

Syitä pantoteenihapon puutokseen:

Pantoteenihapon puutostiloja on todettu henkilöillä:

- joilla on kroonisia maksasairauksia tai

- jotka noudattavan radikaaleja yksipuolisia ruokavalio-ohjelmia tai kuluttavat runsaasti alkoholia

- pantoteenihapon puutosta on todettu mm. anemian yhteydessä, masennustilojen yhteydessä, oksentelun ja vatsavaivojen yhteydessä, heikentyneen immuniteetin ja infektiotaipumusten yhteydessä, käsien ja jalkaterien puutumisen ja polttelun yhteydessä sekä unettomuudesta kärsivillä.

Pantoteenihapon esiintyvyys ravinnossa:

vasikan maksa, maapähkinät, keltaiset herneet, soijapapu, luonnonriisi, vesimeloni, parsakaali.

Pantoteenihappoa käytetään lisäravinteena anemiapotilailla, niveltulehduksista kärsivillä potilailla, pitkäaikaistulehdusten yhteydessä, lasten oppimisvaikeuksia helpotettaessa muiden B-vitamiinien ja C-vitamiinin kanssa, fyysisesti väsyneitä ylirasittuneita ihmisiä hoidettaessa sekä niitä henkilöitä hoidettaessa, joilla on raajojen tuntopuutoksia tai polttelua.

Terapeuttinen annossuositus puutostiloja hoidettaessa on 100-400 mikrogrammaa.

Pantoteenihapon yliannoksista ei ole mitään vaaraa isollakaan annoksella pitkäaikaishoidossa (10 g/päivä).

Foolihappo

Normaalisti elimistö varastoi vain pienen määrän foolihappoa, noin 5-10 mg, suurimmaksi osaksi maksaan.

Foolihappoköyhä ravinto voi muutaman viikon sisällä aiheuttaa jo puutosoireita. Suurin osa elimistöön imeytyvästä foolihaposta aktivoituu samantien tetrahydrofolaatti-muotoon.

Foolihapon funktiot elimistössä:

- proteiiniaineenvaihdunta: foolihappopitoinen koentsyymi on keskeisessä osassa, kun aminohapoista rakentuu elimistön tarvitsemia proteiineja tai elimistö vapautuu myrkyllisistä valkuaisaineista

- normaali sikiönkehitys: foolihappo näyttelee tärkeää osaa etenkin keskushermoston muovautumisessa

- normaali solukasvu: foolihappopitoinen koentsyymi on keskeisessä osassa mm. DNA-synteesissä ja muussa solukasvun säätelyssä.

Päivittäinen suositusannos puutosoireiden ennalta ehkäisyyn on 400 mcg, raskauden ja imetyksen aikana 800 mcg.

Syitä foolihapon puutteeseen:

- ravinnosta saatavan foolihapon vähäisyys, moderni teollisesti valmistettu ruoka sisältää vähän foolihappoa, sen lisäksi ihmiset syövät liian vähän foolihappopitoista ruokaa kuten vihanneksia ja täysjyväviljaa. Myös C-vitamiiniköyhä ravinto lisää foolihappovarastojen kulumista. Samoin B12-vitamiinin puutos.

- monet lääkeaineet kuten aspiriini, antasidit, e-pillerit ja antibiootit vaikuttavat foolihappotasoon heikentävästi

- tupakointi vähentää foolihappotasoa elimistössä

- krooniset sairaudet, psoriasis, anemia, tulehdussairaudet suolistokanavassa ja keuhkoissa sekä syöpä kohottavat elimistön foolihappotarvetta

- nopean kasvun vaiheissa raskausaikana ja imetysaikana sekä lapsuudessa tarvitaan paljon foolihappoa

- alkoholin suurkuluttajilla on todettu foolihapon puutosta

- foolihappo tuhoutuu kun ruoka-aineita valmistetaan teollisesti tai keitetään pitkän aikaa jolloin foolihappo liukenee keitinveteen.

Foolihapon puutostilat elimistössä aiheuttavat oireita verenmuodostuksessa; valkoisten verisolujen ja verihiutaleiden tuotanto voi häiriintyä. Anemiaa potevilla samanaikainen foolihapon puutos lisää väsyvyyttä, heikkouden tunnetta, hengenahdistusta ja keskittymiskyvyn menetystä. Ruuansulatuskanava-alueella heikentynyt solukasvu foolihapon puutteen vuoksi aiheuttaa sidekudoksen tulehdusta koko ruuansulatuskanavan alueella, mikä heikentää ravintoaineiden imeytymistä, aiheuttaa ripulia ja painonmenetystä.

Raskaudenaikainen foolihapon puute aiheuttaa sikiölle kehityshäiriöitä etenkin keskushermoston alueella. Foolihapon puutos lisää myös ärtyneisyyttä, aggressiivisuutta, heikentää muistia ja laukaisee ahdistus- ja masennustiloja.

Foolihappopitoista ravintoa:

vehnänalkiot, punaiset pavut, vehnänlese, pinaatti, vasikan maksa, parsakaali, kananmuna, soijapavut, oluthiiva, punajuuri, melassi.

Foolihappoa käytetään tukihoitona mm. sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyssä, infektiotaipumuksen vähentämisessä, sikiön kehityshäiriöiden ennaltaehkäisyssä, psyykkisten häiriöiden ennaltaehkäisyssä/tukihoitona ja kognitiivisen kapasiteetin kohentajana.

Suositusannos puutostilaa hoidettaessa on 0,4-2 mg.

Foolihapon yliannostuksesta:

Foolihappo ei ole myrkyllistä edes suurina annoksina, paitsi epileptikoilla suuret annokset foolihappoa saattavat heikentää epilepsialääkkeen vaikutusta ja lisätä kohtausalttiutta.

On huomattava että foolihapon ja B12-vitamiinin puutosoireet ovat hyvin samanlaisia. Tästä syystä jos todetaan foolihapon puutostila laboratoriokokein, on myös syytä varmistaa B12-vitamiinitaso ennen hoidon aloittamista. Mikäli tämä ei ole mahdollista on syytä käyttää sekä foolihappoa että B12-vitamiinivalmistetta samanaikaisesti kuurina.

Koentsyymi Q10 eli ubikinoni

Koentsyymi Q10 eli ubikinoni on elimistön tuottama, vitamiinin tapaan toimiva ja elimistölle elintärkeä komponentti, joka osallistuu solun energiatuotantoon kaikkialla elimistössä. Erityisen paljon sitä on sydänlihaksessa, munuaisissa ja maksassa. Elimistö tuottaa itse ubikinonia soluissa, sen lisäksi me saamme ubikinonia eläin- ja kasvisperäisistä elintarvikkeista.

Ubikinonin toiminta elimistössä:

Ubikinoni osallistuu kaikkeen antioksidatiiviseen toimintaan elimistössä: se suojelee solukalvoja ja lipoproteiineja veressä vapaiden radikaalien hyökkäykseltä; esimerkiksi elimistön käyttämä E-vitamiini uusiutuu ja saa takaisin antioksidatiiviset ominaisuutensa.

Ubikinoni osallistuu myös solun energia-aineenvaihduntaan mitokondrioissa, soluhengitys on mitä suurimmassa määrin riippuvainen ubikinonin tasosta elimistössä. Sen takia niissä elimissä, joissa on suurin aineenvaihdunta-aktiviteetti, kuten sydämessä, maksassa ja munuaisissa sekä lihaksissa, on paljon ubikinonia.

Ubikinonin esiintyvyys ravinnossa:

ubikinonia esiintyy useissa elintarvikkeissa mutta vain pieniä määriä. Ubikinonia esiintyy öljypitoisissa ravintoaineissa kuten soijapavuissa, saksanpähkinöissä, manteleissa, lihassa, tietyissä kalalajeissa (etenkin makrillissa ja sardiinissa), pähkinöissä, vehnänalkioissa, joissakin vihanneksissa kuten pavuissa, pinaatissa, kaalissa, valkosipulissa.

Vaikka sardiineissa on erikoisen paljon ubikinonia, pitäisi syödä reilut 1,5 kiloa sardiineja saadakseen 100 mg ubikinonia, joka on päivän normaali tarve. Sen takia on ehkä viisaampaa käyttää hyvää ubikinonivalmistetta niinä aikoina, jolloin elimistön energia-aineenvaihdunta on lisääntynyt.

Ubikinonin saantisuositukset:

Normaali päiväannossuositus tukihoitona on 30-120 mg päivässä. Näin kohoaa veren ubikinonitaso kaksinkertaiseksi, eikä elimistön oma sisäinen tuotanto häiriinny.

Ubikinonin tukihoitoalueita:

Vaikeat virussairaudet, diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, lihasheikkous, kunto- ja kilpaurheilu, ylipaino, ien- ja hammastulehdukset.

Ubikinonin yliannostusriskistä:

suuretkaan päiväannokset (yli 600 mg päivää kohti) eivät ole tutkimuksen mukaan aiheuttaneet mitään vakavia sivuvaikutuksia. Joillakin on esiintynyt lievää pahoinvointia ja suolisto-oireita.

Glutationi

Glutationi on tärkein vesiliukoinen antioksidantti, joka on todettavissa myös veressä.

Glutationi, joka aktivoituu yhdessä glutationperoksidaasin (seleenipitoinen entsyymi) kanssa poistaa elimistöstä vapaita radikaaleja ja aktivoi uudelleen esimerkiksi E- ja C-vitamiinia. Näin elimistössä säilyy riittävä antioksidanttireservi. Elimistössä kysteiini-aminohappo valmistaa glutationia yhdessä glysiinin ja glutamiinihapon kanssa.

Ravinnossa glutationin tuotantoon tarvittava kysteiini esiintyy usein metioniinin kanssa samoissa ravintoaineissa, niitä on runsaimmin saatavilla seuraavista ravintoaineista: lohikalat, kalkkuna, kana, soijapavut, naudanliha, cashew-pähkinät, vehnänalkiot, emmentaljuusto, kananmuna.

Yksittäisten aminohappojen nauttimista tukiravintona pitkiä aikoja ilman asiantuntijan ohjausta ei suositella. Tärkeintä on siis parantaa ja täydentää ravinnon laatua.

 

Parametrin kuvaus (Immuunijärjestelmä)

Meidän puolustusjärjestelmämme rakentuu kahdesta osa-alueesta.

Ensimmäinen suojamuurimme koostuu ihosta ja hengitysteiden, ruuansulatuskanavan ja virtsateiden limakalvosta. Taudin aiheuttajan tulee voittaa nämä suojamuurit päästökseen elimistöön sisälle. Ravinnolla on erittäin suuri osuus näiden suojakudosten terveyteen ja hyvään toimintaan. Kun ravinnonsaanti vastaa elimistön tarvetta, säilyy iho kosteana, joustavana ja ehjänä. Suolistokanavan limakalvot uusiutuvat hyvin nopeassa tahdissa, niiden korjaamiseen ja uudistamiseen tarvitaan paljon valkuaisaineita ja mikroravinteita, jotta limakalvot pystyisivät suojaamaan elimistöä taudinaiheuttajilta. Esimerkiksi foolihapon puutos aiheuttaa sen, että suolenseinämät ohentuvat ja tulevat läpipäästäviksi, jolloin taudinaiheuttajat pääsevät helpommin elimistöön heikentyneen suolen limakalvon lävitse. A-vitamiinin puute kuivattaa ihoa ja etenkin hengitysteiden limakalvoja, jolloin infektioalttius lisääntyy.

Puolustusmekanismin toisen tukipylvään muodostavat valkeat verisolut eli leukosyytit. Niitä syntyy luuytimessä ja imusolmukkeissa/kateenkorvassa. Ne kulkeutuvat kaikkialle elimistöön, missä ne tunnistavat vieraat organismit (bakteerit, virukset, toksiinit) hävittäen ne. Nämä solut voivat tuhota muita organismeja joko suoralla kontaktilla tai muodostaen vasta-aineita näitä tunkeutujia vastaan.

Joka sadas solu elimistössämme on valkosolu, se kuvastaa näiden tärkeiden puolustusmekanismin osasten suurta määrää.

Ravintoaineiden puutos vaikuttaa erittäin nopeasti puolustussolujen eli valkosolujen tuotantoon ja heikentää niiden toimintakykyä. Toisaalta on ravinneaineita, jotka hyvin nopeasti terästävät valkosolujen tuotantoa (esimerkiksi B6-vitamiini ja sinkki) ja näin parantaen vastustuskykyä.

Puolustusmekanismin parantaminen ja tukeminen esimerkiksi infektioitten uhatessa:

B6-vitamiinia 10-25 mg, E-vitamiinia 200-400 mg, C-vitamiinia ½-1 g, sinkkiä 10-15 mg, seleeniä 50-100 mcg (korkealaatuinen monivitamiini-hivenainevalmiste).

Kudosverenkierron ja hapensaannin parantaminen:

niasiinia esimerkiksi nikotiinihappona 100 mg, C-vitamiinia 0,5-1 g, E-vitamiinia 200-400 mg, magnesiumia 400-600 mg.

Puolustusmekanismiin vaikuttavia ravintosuosituksia:

On syytä välttää valkeaa sokeria. On todettu suurten määrien, esimerkiksi limonadien sisältämän sokerimäärän (noin 100 grammaa/litra), heikentävän valkoisten verisolujen toimintakykyä ja suojautumiskykyä bakteereita ja viruksia vastaan 5-6 tunnin ajan.

On syytä välttää huonolaatuista teollisesti tuotettua ravintoa, sillä siitä ei elimistö saa riittävästi valkuaisaineita, välttämättömiä monityydyttämättömiä rasvahappoja eikä mikrohivenaineita puolustusmekanismin riittäväksi rakentamiseksi.

Herpes-infektioista kärsivien on hyvä muistaa välttää ruoka-aineita joissa on runsaasti arginiinia suhteessa lysiiniin. Tällaisia ravintoaineita ovat pähkinät, erikoisesti mantelit, hasselpähkinät, cashew- pähkinät ja maapähkinät sekä suklaa. Suositeltavia ruoka-aineita ovat eläinperäinen valkuainen, kalat, peruna, pavut, hapatetut maitotuotteet, kananmunat.

Puolustusmekanismia vahvistavia ravinneaineita ovat sinkki 30-60 mg päivässä, B-vitamiini 25-50 mg ja E-vitamiini 200-400 mg.

Valkosipulin ja sipulin säännöllinen käyttö parantaa puolustusmekanismia. Lisäksi on tärkeää huolehtia riittävästi levosta ja liikunnasta. On todettu että unen puute ja liikkumattomuus heikentävät immuunivastetta.

Myös mieliala vaikuttaa puolustusmekanismin tilaan sillä puolustusmekanismimme on hyvin herkkä reagoimaan psyykkisille muutoksille. Stressi, pelkotilat ja masentuneisuus heikentävät puolustusmekanismia altistaen sairastuvuudelle kuten infektioille; sen sijaan positiiviset tunteet vaikkapa visualisaatiolla saavutetut, huumori, nauru ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat puolustusmekanismia.

Tupakointi heikentää huomattavasti sekä ihon limakalvojen että valkoisten verisolujen toimintaa.

Parametrin kuvaus (Haitalliset aineet)

Elimistöömme tulee runsaasti haitallisia aineita ympäristöstä, hengitysilman myötä, nauttimamme ravinnon välityksellä sekä ihon läpi. Näiden haitta-aineiden myötä syntyy elimistössä paljon vapaita radikaaleja eli epätäydellisiä molekyylejä, joilla on vapaa elektroni. Ne ovat hyvin epästabiileja ja pystyvät vaurioittamaan tervettä solukkoa.

Näiden vapaiden radikaalien lähteitä ympäristössämme ovat teolliset kemikaalit ja liuotteet, tietyt elintarvikkeiden lisäaineet, kuten säilöntäaineet ja väriaineet (E-koodit), ilmansaasteet, tietyt lääkkeet, huumeet, kasvinsuojeluaineet kuten herbisidit, pestisidit ja lääkejäämät (hormonit, beetasalpaajat, psykofarmakat, särkylääkkeet, antibiootit) sekä aflatoksiinit elintarvikkeissamme, säteily (sekä radioaktiivinen että sähkömagneettinen), liiallinen auringolle altistuminen, tupakansavu.

Elimistössä/kudoksessa nämä vapaat radikaalit aiheuttavat monenlaista haittaa. Ne hajottavat yksinkertaisten tyydyttämättömien rasvojen sidoksia, jolloin vapautuu uusia radikaaleja. Nämä vapautuneet vapaat radikaalit haittaavat sekä valkuaisaine- että DNA-molekyylien aineenvaihduntaa. Näin syntyy elimistössä pikkuhiljaa haitallisia valkuaisaineita, rasvoja ja muita hitaasti poistuvia soluaineenvaihdunnan jäämiä, jotka haittaavat tervettä solukemiaa ja toimintaa.

Elimistö pystyy suojautumaan näitä vapaita radikaaleja vastaan antioksidantein, jotka neutraloivat näitä vapaita radikaaleja.

Antioksidatiivisia entsyymejä elimistössä ovat glutationiperoksidaasi, jonka rakennekomponenttina on seleeni, katalaasi, jonka rakennekomponenttina on rauta, ja superoksidimutaasi, jonka rakenneosina ovat sinkki, mangaani ja kupari.

Tärkeitä antioksidantteja soluseinämän ja rasvasidosten suojaamisessa ovat E-vitamiini, koentsyymi-Q eli ubikinoni ja A-vitamiini. Veren ja erilaisten kudosnesteiden sekä tuman suojaamisessa C-vitamiini, beetakaroteeni, glutationi ja kysteiini.

On huomattava että vapaita radikaaleja syntyy luonnollisesti myös elimistössämme kaiken soluaineenvaihdunnan tuloksena, soluhengityksen kautta. Urheilu, stressi ja sairaudet lisäävät happiriippuvaisten reaktioiden määrää soluissa ja näin vapaiden radikaalien määrä myös lisääntyy.

Meidän puolustusmekanismimme tuottaa myös vapaita radikaaleja, joita se tarvitsee mm. tuhotakseen bakteereita ja viruksia.

Myös tulehdukset ja allergiset reaktiot lisäävät muiden vieraiden aineiden ainesosien määrää elimistössä. Tärkeintä on että elimistö pystyy hallitsemaan vapaiden radikaalien määrää suojellakseen terveitä soluja.

Sairauksia/häiriötiloja joiden oletetaan johtuvan tai olevan yhteydessä vapaiden radikaalien lisääntymiseen elimistössä:

- siittiöiden määrän lasku ja rakennemuutokset

- tavallinen vanhenemisprosessi

- allergiat ja yliherkkyydet

- nivelsairaudet/nivelten kudosvauriot

- tulehdukselliset suolistosairaudet

- tulehdukset, jotka liittyvät leikkauksiin, vammautumiseen tai kroonisiin infektioihin

- sydän- ja verisuonisairaudet

- harmaakaihi ja makuladegeneraatio

- diabeteksen seurannaisvaikutukset

- syöpäsairaudet

- maksavauriot, jotka liittyvät alkoholin liikakäyttöön

- lääkkeiden sivuvaikutukset

- degeneratiiviset neurologiset sairaudet kuten MS, Parkinsonin tauti, vanhuusdementia

- intensiivisen liikunnan aiheuttamat oksidatiiviset vauriot

- säteilyn sekä toksisten metallien ja kemikaalien aiheuttamat vauriot

- iskeemisten sairauksien aiheuttamat vauriot esim. sydäninfarktin ja halvauskohtausten jälkeen.

Suositus optimaalisen antioksidanttitason ylläpitämiseksi elimistössä

On syytä muistaa antioksidanttihoitoja suunnitellessa, että ne on sopeutettava tutkitun henkilön elämäntilanteeseen ja lääkitykseen. Mikäli asiakkaalla on lääkärin määräämiä lääkkeitä, jotka on ehdottomasti nautittava annetun ohjeen mukaan, tulee mahdolliset yhteisvaikutukset antioksidanttien kanssa ottaa huomioon.

C-vitamiinia 0,5-2 g, E-vitamiinia 200-400 mg, beetakaroteenia 15 mg, L-kysteiiniä 500-1500 mg, koentsyymi-Q:ta eli ubikinonia 30-100 mg, seleeniä 50-100 mcg, sinkkiä 15 mg, mangaania 5-7,5 mg.

Ravinnon antioksidanttilähteitä

On syytä huomioida, että ihminen ei elä pelkin ’tablettiantioksidantein’ vaan myös ravinnon on oltava riittävän laadukasta, jotta siitä saadaan näitä tärkeitä suoja-aineita.

Siemenissä ja iduissa tiedetään olevan paljon antioksidantteja. Suuri määrä antioksidantteja on myös hedelmän kuorissa, on kuitenkin syytä muistaa että me voimme syödä vain niitä hedelmiä ja vihanneksia kuorineen/pintaa myöten, jotka on tuotettu ilman herbisideja ja pestisidejä (eli siis rikkaruohon torjunta-aineita ja hyönteisten torjunta-aineita). Lisäksi on hyvä tietää, että joitakin kasvinsuojeluaineita ei pelkästään ruiskuteta pintaan vaan ne liuotetaan maaperään, jolloin nämä myrkyt ovat levinneet koko kasviin esimerkiksi perunan ja porkkanan viljelyssä.

Pelkästään ruokavalion myötä on miltei mahdoton saada suositettuja määriä antioksidantteja. Esimerkiksi saadakseen 200 mg E-vitamiinia pitäisi syödä 2 kiloa maapähkinöitä tai 300 grammaa auringonkukansiemenöljyä. 500 mg C-vitamiinia tarkoittaa yhtä kuin kaksi kiloa appelsiineja tai parsakaalia. Kuitenkin tärkein suojaus saadaan mahdollisimman luonnonmukaisen ravinnon avulla. Monissa ravintoaineissa, mausteissa ja hedelmissä on tärkeitä antioksidantteja - polyfenoleita (oliivit, tee), karnosiinihappoa, rosmariinihappoa (rosmariini, salvia ja muut yrttimausteet), fenoleita ja antosyaneja (tummat rypäleet, mustikka, punajuuri), isoflavoneja, foolihappoa (soijapapu), bioflavonoideja (sitrushedelmät ja muut hedelmät, sipulit) - joiden ravintoarvoa ei ilmoiteta mittayksikköinä, vaikka niillä ovat olennainen merkitys ravinnon terveysvaikutusta arvioitaessa.

Parametrin kuvaus (Raskasmetallit)

Raskametallit

Myrkylliset metallit kuten lyijy, kadmium, elohopea ovat luonnossa hyvin pieninä pitoisuuksina. Moderni teollisuus hyödyntää sekä näitä metalleja että myös alumiinia kerryttäen altistusmahdollisuuksia koko ympäristöön. Me altistumme näille myrkyille sekä ravinnon kautta, juomavetemme kautta että hengittämämme ilman kautta. Ne kiertyvät elimistöömme pikkuhiljaa ja varastoituvat luustoon, maksaan, munuaisiin, ja ne erittyvät hyvin hitaasti pois. Keskivertokaupunkilainen altistuu 500-1000 kertaa enemmän raskasmetalleille kuin ennen teollistumista. Maalla asuva väestö altistuu arseenille kaksi kertaa enemmän kuin kaupunkilaiset, mutta kaupunkilaisten lyijypitoisuudet ovat kaksinkertaiset ja kadmiumpitoisuudet jopa nelinkertaiset verrattuna maalla asuvaan väestöön.

Jopa jo varsin pienet raskasmetallipitoisuudet elimistössä aiheuttavat oireita, jotka muistuttavat monen nykyisen sairauden oireita, kuten kohonnutta verenpainetta, nivelsairauksia, hengitystiesairauksia, oppimisvaikeuksia lapsilla, mielenterveysongelmia, dementiaa.

Alumiini (Al)

Alumiini on hapen ja piin kanssa kolmanneksi yleisin alkuaine maankuoressa. Vaikka alumiiniyhdisteitä on kaikkialla, on elimistömme alumiinitaso normaalisti hyvin matala, sillä meillä on elimistössä suojamekanismit, jotka sekä suojaavat alumiinin imeytymiseltä että poistavat alumiinia nopeasti elimistöstä.

Alumiinin lähteitä

Maaperän happamoituminen johtaa siihen, että alumiini liukenee maaperästä pohjaveteen ja lähdevesiin ja sitä kautta ravintoketjuun. Alumiinin saanti tätä kautta on päivittäin noin 25 mg.

Sen lisäksi ruuan valmistuksessa käytetyt alumiinifoliot ja keittokattilat lisäävät alumiinille altistumista.

Tärkeitä alumiinille altistumislähteitä ovat siis keittoastiat ja elintarvikkeet; alumiinilisää käytetään myllyteollisuudessa estämään jauhojen paakkuuntumista, alumiinia on sulatejuustoissa, valmiiksi viipaloiduissa juustoissa, happamissa elintarvikkeissa kuten kurkuissa ja pikkelsseissä, ja sitä käytetään paakkuuntumisenestoaineena kahvijauheissa, suolassa ja mausteissa. Lisäksi alumiinia käytetään deodoranteissa ja hammastahnoissa sekä lääkeaineissa, etenkin antasideissa ja joissakin ripulilääkkeissä.

Alumiinille voi altistua teollisuudessa, jossa käsitellään alumiinia, sekä paperi-, lasi-, keramiikka- ja tekstiiliteollisuudessa. Tällöin riskiryhmään kuuluvat työntekijät ja lähialueilla asuvat.

Kroonisen alumiinialtistuman oireita on Alzheimer-tyyppiset dementiavaivat, anemia, niveltulehdukset, osteoporoottiset vaivat sekä keskushermostoon liittyvät ongelmat, muisti- ja puhevaivat, aloitekyvyttömyys, aggressiivisuus. Lisäksi useilla on munuais- ja maksavaurioita.

Lisäravinne suositus alumiinialtistumisesta toipumiseksi/ kertymisen ennaltaehkäisemiseksi:

B6-vitamiinia 50 -100 mg, C-vitamiinia 2 g; E-vitamiinia 400 mg, seleeniä 200 mcg, sinkkiä 30-60 mg, kalsiumia 800 mg ja magnesiumia 400 mg. Lisäravinnekuuria on syytä jatkaa noin puolen vuoden ajan. Tilannetta on syytä seurata asianmukaisesti laboratoriomittauksin.

Arseeni (As)

Arseenille voi altistua työpaikoilla, joissa sitä käsitellään; arseenin valmistus ja jalostus sekä torjunta-aineiden valmistus ja käyttö (esim. maanviljelys lääketeollisuus, väriaineteollisuus, nahkateollisuus).

Arseni imeytyy hengitysteiden, ruoansulatuskanavan ja ihon kautta elimistöön. Se sitoutuu valkuaisaineisiin, jotka osallistuvat soluhengitykseen aiheuttaen näin kudostuhoa soluhengitystä estämällä. Arseeni kertyy ihoon, hiuksiin ja luustoon vuosiksi.

Kroonisen arseenimyrkytyksen oireita:

silmien ja hengitysteiden ärsytysoireet, ihomuutokset (Raynaudin syndrooma). Akuutin myrkytyksen oireita ovat vatsakivut ja ripuli sekä sydän-, verenkierto- ja hengitystieoireet.

Lyijy (Pb)

Altistumisemme lyijylle on todettu lisääntyneen teollistumisen myötä.

Lyijypitoisuuksia on mitattu asian todistamiseksi Grönlannin jääkerrostumista ja ihmisen luista. Vaikka viime vuosina on luovuttu lyijystä autojen polttoaineissa, saamme edelleen suuren osan lyijy- altistumastamme autojen pakokaasuista, sen lisäksi elintarvikkeista, maitotuotteista (eläimet laiduntavat lyijyaltistuneilla niityillä), lyijyä sisältävistä vesijohtoputkista, säilykepurkeista, ulkomaalien sisältämästä lyijystä, teollisuuden palokaasuista, astioiden huonosta lasitteesta (joka liukenee etenekin happamaan ruokaan ja juomaan), autojen akuista, hiusten väriaineista, tupakansavusta.

Kroonisen lyijymyrkytyksen oireita ovat:

ruokahaluttomuus, vastakrampit, ripuli, kohonnut verenpaine, masentuneisuus ja uupumus, nivelsäryt, sydänsairaudet, immuniteetin aleneminen, päänsärky, unettomuus.

Lisäravinnesuositus lyijyaltistumisesta nopeammin toipumiseksi:

Sinkkiä 30-60 mg, kalsiumia 500-1000 mg, C-vitamiinia 2 g; E-vitamiinia 100-400 mg, rikkipitoisia aminohappoja kuten kysteiiniä sisältäviä ruokia (soijapapu, pähkinät (cashew), kalkkuna, kana) sekä rikkisidoksia sisältäviä kasviksia (kaalit, sipulit, punajuuri, sinappi, lantut, nauriit).

Tukihoidon tulee jatkua useamman kuukauden ajan ja hoitoa on seurattava laboratoriokokein.

Kadmium (Cd)

Kadmium on kaikkein yleisin myrkyllinen aine ympäristössämme nykyisin. Sitä käytetään yli 15.000 tonnia vuodessa väripigmenttinä, korroosion suojana, galvanoinnissa, pattereissa.

Maaperämme kadmiumtason nousu on johtanut automaattisesti siihen, että sitä kertyy myös kasveihin, eläimiin ja meihin ihmisiin.

WHO:n antama raja kadmiumkertymälle viikossa on 0,4-0,5 mg.

Kadmiumin haitallisia saantilähteitä ovat:

tupakansavu ja erilaiset juomat, juomavesi ja ilma.

Ravintoaineista eniten kadmiumin saastuttamia ovat viljatuotteet sekä peruna. Lisäksi kadmiumia on erityisen paljon instant-kahvissa, säilyketölkeissä, gelatiinissa, joissakin kolajuomissa, eläinten munuaisissa, suurissa kaloissa (etenkin petokaloissa), sekä ostereissa ja simpukoissa jotka ovat kasvaneet saastuneissa vesissä. Kadmiumia käytetään myös ruosteenestoaineena, sitä on hyönteismyrkyissä ja väriaineissa, etenkin punaisessa ja keltaisessa.

Kroonisen pitkäaikaisen kadmiumaltistuman oireita:

anemia, kohonnut verenpaine, kohonnut syöpäriski, hedelmällisyyshäiriöt, kasvuhäiriöt, niveltulehdukset, osteoporoosi, hiustenlähtö, kuiva iho, sydänsairauden, hyperaktiviteetti, oppimisvaikeudet, immuuniheikkous/infektioalttius, keuhkosairaudet, munuaissairaudet, sinkinpuutosoireet.

Lisäravinnesuositus kadmiumaltistumisesta nopeammin toipumiseksi:

Sinkkiä 30-60 mg, kalsiumia 500-1000 mg, C-vitamiinia 2-3 g, E-vitamiinia 100 mg, seleeniä 200 mcg, rautaa 15 mg (esim. monivitamiini/hivenainevalmiste);

 rikkipitoisia aminohappoja kuten kysteiiniä sisältäviä ruokia (soijapapu, pähkinät (cashew), kalkkuna, kana) sekä rikkisidoksia sisältäviä kasviksia (kaalit, sipulit, punajuuri, sinappi, lantut, nauriit).

Tukihoidon tulee jatkua useamman kuukauden ajan ja hoitoa on seurattava laboratoriokokein.

Elohopea (Hg)

Elohopea, etenkin sen aiheuttama krooninen myrkytystila elimistössämme on kahdesta syystä hyvin mielenkiintoinen, sillä elohopeaa pidetään hyvin myrkyllisenä yleisesti ja sen pääsyä pohjaveteen, ilmaan tai ravintoketjuun yritetään kaikin tavoin välttää, mutta toisaalta elohopean toksisuutta vähätellään silloin, kun se on amalgaamipaikoissa (lämpimässä, kosteassa, ajoittain happamassa ihmisen suussa).

Elohopean lähteitä:

elohopean tiedetään olevan jo varsin pieninä pitoisuuksina elimistössämme hyvin myrkyllinen. Me altistumme teollisuuden jätevesien myötä ympäristöön kertyneelle elohopealle esimerkiksi ravinnoksi käyttämiemme kalojen ja muiden vedenelävien kautta. Tässä ravinnossa elohopea on orgaanisessa metyylielohopeamuodossa rasvaliukoisena. Elimistössämme ensisijaisesti vaurioituvat hermot tämän elohopeayhdisteen vaikutuksesta.

Elohopean suurimpia lähteitä ovat siis elintarvikkeet; suuret kalat (etenkin petokalat), sekä osterit ja simpukat jotka elävät saastuneissa vesissä. Myös vilja, perunat ja sienet jotka kasvavat saastuneessa maaperässä ovat elohopean saastuttamia.

Hyönteismyrkyt ja sienimyrkyt, joita käytetään viljelyssä.

Elohopeaa on teollisuuspäästöissä, ja sitä löytyy paristoista, desinfektioaineista, posliinimaalausväreistä, säilöntäaineista (mm. silmätipat, kontaktilinssit, nenätipat, rokotteet), kosmetiikasta, lääkeaineista ja hammaspaikka-aineista (amalgaami).

Kroonisen elohopealle altistumisen oireita:

- hengitysvaikeudet

- sikiön kehityshäiriöt

- lisääntynyt syöpäriski

- keskushermostotoiminnan häiriöt, kuten keskittymiskyvyn heikkous, henkinen hidastuneisuus, päänsärky

- erilaiset ihottumat

- immuunipuolustusmekanismin heikkous ja infektioalttius

- väsyneisyys ja unettomuus

- hermovauriot, jotka esiintyvät esimerkiksi MS-oirein tai vapinana

- erilaiset silmäoireet, kuten silmien kuivuminen, näköhäiriöt

- sinkinpuutosoireet.

Lisäravinnesuositus elohopea-altistumisesta nopeammin toipumiseksi:

Sinkkiä 30-60 mg, C-vitamiinia 2 g, E-vitamiinia 400 mg, seleeniä 200 mcg, rikkipitoisia aminohappoja kuten kysteiiniä sisältäviä ruokia (soijapapu, pähkinät (cashew), kalkkuna, kana) sekä rikkisidoksia sisältäviä kasviksia (kaalit, sipulit, pavut, punajuuri, sinappi, lantut, nauriit) – kypsennettynä tai maitohapatettuna, sipulit ja valkosipulit käyvät myös raakana.

Tukihoidon tulee jatkua useamman kuukauden ajan ja hoitoa on seurattava laboratoriokokein.

Raskasmetalleilta suojautuminen/altistumisprofylaksia:

On syytä välttää kontaktia kaikkien myrkyllisten metallien kanssa sekä kotona että työssä:

- tulee välttää tupakansavulle altistumista, myös passiivista sekä autojen pakokaasuja ja alueita, joissa ilma on hyvin saastunutta

- vesijohtoputkien kautta saatavaa altistusta voidaan vähentää vaihtamalla putket uudempiin ja myrkyttömämpiin, sillä vanhat vesijohtoputket ovat ruostuneita tai sisältävät lyijyä galvanointipinnassa tai sisältävän hyvin kadmiumpitoista pinnoitetta.

Kun suunnitellaan raskasmetallimyrkytysten kelaattihoitoja, on syytä muistaa, että elimistöstä samalla poistuu tärkeitä mineraaleja, jotka on korvattava elimistön ravinnetasoa parantamalla sekä ravinnon kautta että lisäravintein. Toipumisprosessia on syytä mitata laboratorioseurannalla.

 

Parametrin kuvaus (Fyysinen perustaso)

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja hyvä toimintakyky on riippuvainen monista eri seikoista. Tärkeää on kuitenkin, että ihminen ravitsee itseään ottaen huomioon kaikki perustarpeensa: hän tarvitsee fyysistä, psyykkistä ja henkistä ravintoa. On myös tärkeää jaotella työ, lepo ja harrastukset/leikki/luovuus niin, ettei mikään osa-alue ryöstä voimia toisilta.

Perusedellytys hyvälle fyysiselle, psyykkiselle ja henkiselle jaksamiselle on säännöllisistä ruokailuista ja täyspainoisesta ravinnosta huolehtiminen, sosiaalisista kontakteista ja luovista harrastuksista huolehtiminen, terveiden elintapojen noudattaminen (päivärytmissä 1/3 työtä, 1/3 lepoa ja 1/3 harrastuksia); lisäksi on hyvä huolehtia jo ennakoivasti kehon tarpeista käymällä säännöllisesti lääkärillä, hammaslääkärillä, fysioterapeutilla/hierojalla.

Lisäravinnepuolella päivittäisen työstressin sekä elimistön vanhenemisreaktioiden kompensoimiseksi on suositeltavaa nauttia ainakin kiireimpinä stressiaikoina tai pimeänä talviaikana seuraavia vitamiineja/kivennäisaineita:

B12-vitamiini 5 mcg päivässä, B6-vitamiini 10-25 mg, D-vitamiini 10-15 mcg, foolihappo 400-800 mcg, kalsium 500-1000 mg, magnesium 200-400 mg, sinkki 10-20 mg, C-vitamiinia 1-2 g, E-vitamiinia 200-400 mg, beetakaroteenia 15 mg, koentsyymi-Q:ta 60-100 mg, seleeniä 100 mcgr, mangaania 5 mg.

Hyvin levännyt ja hyvin ravittu ihminen on myös henkisesti tasapainossa.

Nestehukan välttämiseksi elimistö tarvitsee 2-3 litraa nesteitä päivän mittaan. Aikuinen ihminen menettää hikoilun, hengityksen ja virtsan/ulosteen mukana nesteitä sekä elektrolyyttejä. Näin menetetyt ravinneaineet korjautuvat terveellisellä ruokavaliolla, nestevajeen korvaamiseksi on syytä nauttia raikasta vettä (pH yli 7), 1½-2 litraa päivässä (helteellä on syytä lisätä ruokasuolaa juomaveteen).

Fyysisesti raskaassa työssä, helteisinä päivinä ja urheilusuoritusten aikana on syytä korvata runsaan hikoilun kautta erittynyt neste juomalla joko vettä, hedelmä/marjamehuja tai vihannesmehuja.

Munuais- ja sydänsairauksista kärsivän on syytä keskustella päivittäisestä nestemäärästä hoitavan lääkärin kanssa.

Happo-emäs -tasapaino

Elimistön hyvinvoinnille on erittäin tärkeää, että veren pH säilyy tasossa 7,35-7,45, tällöin kudokset saavat parhaiten happea ja muita ravinteita.

Elimistön pH:n säätelyyn vaikuttavat munuaisten, ruuansulatuksen ja hengityksen hyvinvointi.

Elimistömme happamuutta lisäävät ravinnon mukana tuleva ”happokuorma”, sillä maaperän happamoitumisen myötä myös ravintoaineet sisältävät entistä vähemmän emäksisiä kivennäis- ja hivenaineita. Lisäksi happojen kertymiseen vaikuttaa vähäinen liikunta ja liian vähäinen nesteensaanti kuin myös ylimitoitettu kuntoliikunta.

Normaalisti elimistö vapautuu tästä ”happokuormasta” ravinnon sisältämien orgaanisten anionien avulla. Niitä saadaan hedelmistä, marjoista, vihanneksista tai oikein annostellusta emäksisestä mineraaliseoksesta. Terve elimistö vapautuu siis ravinnon avulla aineenvaihduntansa tuomasta liiasta happamuudesta erittäen kuona-aineet virtsan, ulosteen ja hien sekä hengityksen mukana ulos elimistöstä.

Akuutti happamoituminen elimistössä, jolloin pH laskee nopeasti esimerkiksi hengitysvajauksen tai jonkun vammautumisen myötä, hoidetaan aina sairaalassa.

Latentti asidoosi eli ns. piilevä happamoituminen, joka syntyy pitkän ajan kuluessa kudoksiin kertyvästä elimistön omista kuona-aineista, voidaan hoitaa ravintotottumuksia ja elämäntapoja muuttamalla sekä oikein ohjatulla lisäravinnehoidolla.

Lisäravinteita jotka parantavat verenkiertoa ja siten lisäävät kudosten hapensaantia: niasiini parhaiten nikotiinihappomuodossa 100 mg, C-vitamiinia ½-1 g hitaasti liukenevassa muodossa, E-vitamiinia 200-400 mg ja magnesiumia 400-600 mg, emäksinen kivennäisainevalmiste.

 

 

Parametrin kuvaus (Iho)

Perinteisesti ihoa on pidetty yksinkertaisesti peitteenä, joka suojaa herkkiä sisäelimiämme.

Se on kuitenkin paljon, paljon tärkeämpi osio elimistössämme, itse asiassa se on elimistömme suurin elin, jolla on tärkeitä tehtäviä: se suojelee meitä ympäristön vaikutukselta, erittää kuona-aineita, tuottaa D-vitamiinia ja säätelee elimistömme lämpötilaa.

Ihomme on kuin suuri tiheä verkko, joka on muodostunut ihosolujen lomaan kätkeytyvistä hermoista, verisuonista ja rauhasista. Postimerkin kokoisessa ihoalueessa on noin 3 miljoonaa solua, metri ohuita verisuonia ja 3 metriä hermosoluja sekä yli 100 hiki- ja talirauhasta.

Terve hyvin toimiva iho on mitä tehokkain suoja haitallisia bakteereita, viruksia ja kemikaaleja vastaan.

Sen takia hyvä ihon, hiusten ja kynsien hoito ei suinkaan ole mitään turhamaisuutta, vaan todella tärkeä terveyttä edistävä toimenpide.

Ihosolut kuuluvat elimistön jakautumiskykyisimpiin soluihin. Ihomme uusiutuu säännöllisesti, ihosolun kulkeutuminen alimmista ihokerroksista pintasoluksi kestään noin neljä viikkoa. Koska ihosolujen aineenvaihdunta on hyvin vilkasta, on tärkeää ihon terveyden säilyttämiseksi, että kaikkia, tarvittavia ravinneaineita on riittävästi saatavilla.

Iho-ongelmat ovat yleensä ensimmäisiä merkkejä ravintoainepuutoksista. Ihon kuivumisen tai vanhenemisen hoitaminen pelkästään pintaa rasvaamalla auttaa vain osittain poistamaan oireita, mikäli ravintoasiat eivät ole kunnossa.

Iho, hiukset ja kynnet ovat rakentuneet pääasiasiassa proteiineista. Näin ollen tarvitaan ”ihonsisäistä huoltoa varten” säännöllisesti kaikkia aminohappoja ja sen lisäksi niitä ravintoaineita jotka auttavat aminohapoista rakentumaan valkuaisainetta eli proteiinia elimistössä. 

Näitä apuaineita ovat sinkki, A- ja C-vitamiini, B6-vitamiini ja B12-vitamiini sekä foolihappo. Erityisen paljon tarvitaan sinkkiä, piitä, foolihappoa, A-vitamiinia ja B12-vitamiinia säätelemään ihosolujen nopeaa kasvua ja jakautumista.

Riittävän valkuaisen saannin lisäksi ihosolut tarvitsevat säännöllisesti katkeamatonta rasvojen/rasvahappojen riittävää määrää. Mikäli ruokavaliomme koostuu pelkästään tyydytetyistä eläinperäisistä rasvahapoista näkyy se heti ihon kunnossa vanhenemisena ja kuivumisena. Iho tarvitsee linolihappoja ja linoleenihappoja, joita saadaan vihanneksista, pähkinöistä, siemenistä ja kalasta. Ihon tyydyttämättömiä rasvahappoja suojelemaan tarvitaan riittävästi antioksidantteina E-vitamiinia ja beetakaroteenia, nämä suojaavat ihon soluseinämien rasvahappoja härskiintymiseltä.

Kuiva iho

Pysyäkseen pehmeänä ja joustavana tarvitsee iho kosteutta. Jos me menetämme haihtumisen myötä enemmän kosteutta kuin mitä ihon luonnollinen rasvakerros pystyy pidättelemään sisällään, iho kuivuu, tulee karkeaksi ja hilseileväksi. Kuiva iho on erityisen haasteellinen hoidettava etenkin talvella, kun kylmä kuiva ilma ja tuuli sekä lämmityksen kuivattama huoneilma rasittavat sitä.

Lisäravinneohjeita ihon kuivumisen estämiseksi: 

E-vitamiinia 200 mg, Omega-6-rasvahappoja ja Omega-3-rasvahappoja suhteessa 2:1.

Ravinneohjeita ihon vanhenemisen hidastamiseksi: Antioksidanttivalmiste/valmisteet, joissa on beetakaroteenia, C-vitamiinia, E-vitamiinia, sinkkiä, seleeniä, kysteiiniä ja A-vitamiinia 10.000 kansainvälistä yksikköä (tämä vain lääkärin hoidossa, A-vitamiiniannos voidaan korvata myös beetakaroteenilla).

B-vitamiinivalmiste joka sisältää vähintään 25 mg B6-vitamiinia sekä runsaasti muita B-vitamiineja. Omega-6- ja Omega-3-rasvahappoja suhteessa 2:1 sekä runsaasti täysarvoista valkuaista esimerkiksi kananmunista, kalasta, maitotuotteista, rasvattomasta lihasta.